Säikeitä

25.8.2013 - Kirjoittanut

VERKKO-OPPIMATERIAALIN TEKIJÄ JA KÄYTTÄJÄ VALINTOJEN EDESSÄ

Otsakkeen lainasin Käspaikka-tohtori Tarja Krögeriltä. Aiheesta löytää enemmän Punomon sisältöjä selaamalla. 

Punomolla tarkoitan Käspaikkaa ja Käsityön TietoBoxia – rakkaalla lapsella on monta nimeä. Lapsi on varttunut jo aikuiseksi ja muuttanut pois kotoa. Syntymäpaikka vuonna 1996 oli Turun koululaitoksen Tietokone Opetuksessa – TOP-keskuksen palvelin. Sinne alkoi kertyä opettajien tuottamaa aineistoa eräänlaisena sivutuotteena työnantajan kustantamissa tietotekniikan opetuskäytön täydennyskoulutuksissa ja niiden ylikin. 

Käsityön, erityisesti tekstiilityön opettajat, tutkijat ja alan opiskelijat, ovat tuottoisaa joukkoa. Kuvaan kuuluu, että he tuntevat muitakin vempaimia kuin tietokoneen. Esimerkiksi Anne-Mari Marjamäki on jo toukokuussa 2000 tehnyt oppimateriaalin kirjontakoneen käytöstä. Siinä oppilasta perehdytetään painamaan ompelukoneen enteriä työnsä eri vaiheissa sekä tallentamaan suunnitelmansa myöhempää käyttöä varten. 

Kaikki palvelimelle tuotettu käsityön oppimateriaali on asiantuntevaa ja korkeatasoista: itselle tehtyä, mutta muillekin samalla vaivalla jaettavissa. Tekijänoikeudet ovat alusta asti olleet yhteisön omaksuman käytännön mukaisesti jokaisella tekijällä itsellään, ”cee cee zero” -lisenssin periaatteen mukaisesti. (Creative Commons on tätä kirjoitettaessa vielä suomentamatta, vaikka sen piti tapahtua viime juhannukseen mennessä.) Käsityön opettajat omivat sosiaalisen mediankin jo ennen kuin nimeä oli keksitty.

SANOISTA TEKOIHIN 

Verkko-oppimateriaalin ”kulta-aikana”, mm. Opetushallituksen Virtuaalikoulu-hankkeissa,  luotiin valtavat määrät oppimateriaalisisältöä, joka on pääosin hävinnyt taivaan tuuliin, tai sanotaan bittiavaruuteen, yliopistojen ym. julkisten tahojen palvelimilta.

Enää eivät opettajat pääse osallistumaan työnantajien järjestämään koulutukseen siinä määrin kuin tietokoneen ensihuuman vallitessa. Kuitenkin samaan aikaan haikaillaan yhä, esimerkiksi matemaattisten aineiden opetuksen parissa, johon minäkin katson löyhästi kuuluvani, että huokeaa ja käyttökelpoista oppimateriaalia voitaisiin tuottaa verkkoon itse. Ikään kuin sitä verkkomateriaalia ei olisi voitu valmistaa jo vuosia sitten eikä vain puhuttaisi sen tarpeellisuudesta.

Käsityön opettajien lisäksi sanoista tekoihin ryhtyivät venäjän ja ranskan opettajat, joilla onkin käyttökelpoista sisältöä opetuksen tarpeisiin koulussa jaettavaksi ja oppilaille kotiin vietäväksi ilman reppua.  

LINKKI POIKKI JA VÄLILLÄ IHAN ÖÖNÄ! 

Verkko-oppimateriaalin tekijät linkittävät sivuiltaan usein muuallekin tukeakseen oppijan monipuolista tiedonsaantia ja näin irtaannutaan perinteisestä oppikirjasidonnaisuudesta. 

Palvelimelta ulos tehdyt linkit ovat kuitenkin harmillisen epäkiitollisia, koska ne lakkaavat herkimmin toimimasta.

Lähestyn tässä verkko-oppimateriaalin klaavapuolta: sisällöt vaativat ylläpitoa,  materiaaleja on huollettava jatkuvasti ja ne on pidettävä luotettavina ja käyttäjiä houkuttelevina. 
Toimimattomuus ja virheet eivät houkuttele. Vähän sama kuin Vanha Rauma -maailmanperintökohde pidetään asuttuna, jotta se säilyisi hyvässä kunnossa. Me asumme Punomossa Pirjo Sinervon kanssa. – Hän minut yllytti kirjoittamaan tämän, etten vain kotona kehuisi, kuinka hienoja materiaaleja käyn läpi! Kirkastelen niitä, ikään kuin pöytähopeita! 

Suomen kieli on altis ajoittaiselle eroosiolle verkossa, johtuen skandimerkeistä. Sen lisäksi lukuisa joukko erinäisiä it-alan ammattilaisia siirtelee tiedostoja taitamattomasti palvelimen sisällä, jolloin suhteelliset kuvien ja linkkitekstien osoitukset menevät sijoiltaan, ja ne on asetettava paikoilleen käsin, yksi kerrallaan. Tuhansien tiedostojen viidakossa metsästelen vikoja kuin verkonpaikkaaja, enkä soisi löytäväni, mutta kuitenkin löytyy aina tietyn aikakauden materiaaleista varsin paljon työtä. 
Kun ö on muuttunut ä:ksi, ei käsityä kuulosta hyvältä, vaikka turkulaisittain menetteleekin. Oppilastäitäkin on pitänyt palauttaa… Pahinta on, jos ä, ö ja å ovat kokonaan jonkun koodikäytännön muutoksen myötä poistuneet näkyvistä. Ruotsin sanoja pitää sitten hakea Käspaikan sanakirjasta. Esimerkiksi loimi on ränning, eikä muualta kuintuosta  sanakirjasta selvinnytkään, että sanasta ’r nning’ puuttui ä-kirjain välistä. 

HAKEVA LÖYTÄÄ 

Punomo/teeitse -sivuston hakutoiminnot ovat nyt paranemassa luokittelun ja siihen pohjaavan tietokantajärjestelmän ansiosta. Kiitokset luokittelusta kuuluvat kolmikolle Tarja Kröger, Helena Mantere ja Pirjo Sinervo. Googlekin tuli apuun kuvallisena työkaluna. 

RAHAPULAAN RATKAISU OPPILAITOSLISENSSISTÄ? 

Eräässä Opetushallituksen tilaisuudessa kerroin Käspaikkaa ja muitakin hankkeitamme tukeneen Ella Kiesin seurassa, että TOP-keskuksen lippulaivaksi noussut Käspaikka voisi jatkaa kaupallisella pohjalla, kun muu tuki loppuu ja henkilöt vaihtuvat. Kun opettajien tuottama opetuksen sisältö on siirtynyt verkkoon, sen jatkuvuus vaatii ylläpitoa, työtä ja käyttöpääomaa.

Ratkaisu ylläpidon rahoittamiselle on muutama kymppi vuodessa koululta käyttöoikeuslienssimaksua ja se takaa, että oppiaineittain katsoen laajin, laadukas ja moderni, opettajiensa näköinen materiaali myös säilyy käyttökelpoisena. 

Verkko-oppimateriaalin tekijä ja käyttäjä on valintojen edessä – yksi ja sama taho tässä tapauksessa – ja ympäristö säilyy avoimena luodakseen uutta. 

Minä vain tuunaan, duunaan… 

Turkka Sinervo

Suomen käsityön museossa Käsityö elämässä –juhlavuoden näyttely 15.6.-8.12.2013

18.6.2013 - Kirjoittanut

Suomen käsityö museo Jyväskylässä on yksi maamme 17:sta erikoismuseosta. Museo on hieno vierailukohde ja nähtävää riittää useammallekin visiitille niin perusnäyttelyiden kuin vaihtuvienkin näyttelyiden merkeissä.

Kuluvan käsityön juhlavuoden 2013 kohokohtana on värikäs Käsityö elämässä –näyttely 15.6.-8.12.2013. Juhlanäyttelyyn liittyy myös
tapahtumia, työpajoja ja retkiä.

”Näyttelyn ovat tuottaneet Suomen käsityön museo ja Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry yhdessä 20
alueellisen käsi- ja taideteollisuusyhdistyksen kanssa. Osa käsi- ja taideteollisuusyhdistyksistä esittäytyy
myös Aulagallerian ja Näytönpaikan näyttelyissä.
Koko juhlavuoden teemana on kestävä käsityö, jonka hengessä osa näyttelyrakenteista on toimintansa
lopettaneen paperitehtaan kalusteita. Rakenteiden tuunaamiseen on osallistunut suuri joukko kädentaitajia
mm. Taitokeskus Aiviasta, Voimalaitos – Nuorten Taitopajalta sekä satoja tilkkuilijoita ympäri
Suomen ompelemalla viirejä museon ulkopuolelle.

Kaksitoista eri tavoin käsityöhön sidoksissa
olevaa henkilöä on lupautunut kirjoittamaan oman näkemyksensä tämän hetken käsityöstä.
Näyttelyn ilmeestä vastaavat Anne Saarikoski ja Riina Toikko. Graafisesta ilmeestä vastaa Villakas – Tiina Leino.”

Iloksesi voin kertoa, että olemme juuri sopineet Suomen käsityömuseon ja Punomon yhteistyön käynnistämisestä. Se tulee olemaan ainakin tiedotusta, mutta varmaan muutakin keksimme yhdessä. Jo tulevana syksynä järjestämme museon tiloissa Punomon punonta -kurssin.

Olin mukana juhlanäyttelyn avajaisissa 

…ja tässä muutama satunnaisotos, joita näppäilin runsaslukuisen vierasjoukon päiden välistä:

Näyttelyssä on töitä Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry:n alueyhdistyksistä ympäri maata.
 

Näyttelyn avajaisissa 15.6. oli museo täynnä väkeä. Kuvassa etualalla museonjohtaja
Simo Kotilainen.

Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry:n puheenvuoron käytti toiminnanjohtaja Marketta Luutonen

 Teksti ja kuvat: Pirjo Sinervo

Onko kakun tekeminen käsityötä?

16.4.2013 - Kirjoittanut

Suomen käsityön museo on valinnut vuoden käsityöläiseksi kakkutaiteilija Emma Iivanaisen. Aihe on herättänyt runsaasti keskustelua Käsityö verkossa FB-ryhmässä. Voiko vuoden käsityöläinen olla kakkutaiteilija?

Aihe innosti Seija Kojonkoski-Rännäliä niin, että hän kirjoitti aiheesta Säikeisiin oman puheenvuoronsa. Jos aihe saa näppäimistösi laulamaan, tarjoa juttua Säikeisiin (mcollanus ät gmail.com). Kannattaa myös tutustua Emma Iivanaisen blogiin ”Painted by Cakes” niin
pääsee paremmin jyvälle millaisesta käsityöläisyydestä on kyse sekä Jyväskylän käsityön museon blogissa oleviin valintaperusteisiin.

Alla Seijan juttu. Voit myös tulostaa pdf-version.

”Kakun tekeminen on teoreettisesti ajatellen käsityötä
Howard Risattin (2007) mukaan. Se tehdään
käsin
ja käsityövälinein, siinä
muokataan konkreettista materiaalia (pääasiassa
luonnonmateriaalia), siinä tarvitaan manuaalisia teknisiä
taitoja
ja siinä yhdistyy teoreettinen, abstrakti
ajattelu
ja tietäminen käytännön tekemiseen
ja tuottamiseen luovalla tavalla eli se on Aristelen poièsis-
termin alueelle kuuluvaa toimintaa.

Pään, sydämen ja käden
parhaiden kykyjen yhdistyminen taitavana tekemisenä onkin monen
tutkijan mielestä käsityön tunnusomaisin piirre (ks.
mm. Richard Sennett 2008, Chritopher Frayling 2011, David Gauntlett
2011). Suomessa asian oivalsi jo Uno Cygnaeus (1810 – 1888).
Kansakoulun perustajana hän otti käsityön koulun
yhdeksi oppiaineeksi perustellen sitä käytännöllisten
syiden lisäksi sen yleissitävyydellä ja ihmisluontoa
kehittävillä ominaisuuksilla. Myös myöhemmässä
suomalaisessa tutkimuksessa on tuotu esiin käsityön
tekijäänsä monipuolisesti kehittävä luonne.
Käsityön taitokimppuun kun kuuluu niin monta kaunista
kukkasta, sekä ihmisen luovuuteen ja älyllisyyteen että
hänen ruumiillisuuteensa ja liikkuvuuteensa perustuvia taitoja
(ks. mm. Kojonkoski-Rännäli 1995).
Hannah Arendtin teorian mukaan (2002/1958)
voitaisiin sanoa, että leipomistuotteelta puuttuu kestävyys,
jonka Arendt näkee kuuluvan valmistettujen eli
käsityöläismäisesti tehtyjen esineiden
piirteisiin. Kakku ei siis ole käsityötä, koska se ei
ole kestävä. Arendt liittää kestävien
tuotteiden tekemisen teollisuusyhteiskunnassa välttämättömänä
pidettyyn kuluttamisen ilmiöön. Kulutusyhteiskunnassa
tuotteiden kestävyys on pikemminkin haitallinen kuin hyvä
asia, sillä tuotteiden nopea kuluminen ja kierto pitää
yllä tuotannon rattaita ja samalla myös taloudellista
kasvua. Näin käsityöllinen valmistaminen jää
teollisuusyhteiskunnassa paitsioon.
Ollakseen hyvä kakku on sen maistuttava hyvältä.
Vaikka kakun tekemistä pidettäisiinkin käsityönä,
on kuitenkin myönnettävä, että tekemisen
tuotteen, kakun, kuluttaminen ja vieläpä melko nopea
kuluttaminen, on tekemisen yksi tavoite. Muutenhan tuote ennättäisi
pilaantua käyttökelvottomaksi. Silloin sen arvo myös
taideteoksena on menetetty. Ikuistettuna valokuvaan tai kakun
`muotokuvaksi`maalattuna se voisi jatkaa elämäänsä
taideteoksena. Mutta myös silloin eräs kakun tärkeimmistä
ominaisuuksista, herkullinen maku, puuttuisi teoksesta. Makuaistin
alueelle kuuluvia elämyksiä ei tiettävästi vielä
kyetä saavuttamaan muuten kuin kohdetta maistamalla. Kakku ei
siis aidosti voi olla taideteos. Jos kakun tekemistä kuitenkin
pidetään taiteena, liikutaan siinä aivan ilmeisesti
taiteen ja viihteen rajoilla. Kakkutaide on viihdyttävää
taidetta. Taide on aina ollut nopeasti muuttuva ja laajeneva ilmiö,
joten sen piirissä kakkutaide ei ehkä herätä
paljon kysymyksiä.
Perinteitä arvostavan ja hitaammin muuttuvan
käsityöläisyyden piirissä `kakkukäsityö`
ymmärrettävästi hämmentää mieltä.
Tarkemmin ajatellen, käsityökulttuurin nyky-ilmiöihin
se ehkä kuitenkin kuuluu sikäli, että siinä on
kysymyksessä nautinnolliseen viihtymiseen liittyvä tuote,
herkullinen kakku. Käsityön tekeminen on viime vuosina
nimittäin laajentunut perinteisestä, hyödylliseksi
koetusta tuottamisesta voimakkaasti viihteellisyyden ja
leikinomaisuuden suuntaan (esimerkiksi teeseitse-kulttuuri, DIY).
Laajentumista on tapahtunut myös käsityötuotteiden
avulla yleisiin ja yhteisiin asioihin vaikuttamisen suuntaan.
Käsityöaktivismi, kuten neulegraffitit, on todiste tästä.
Myös virkeä suomalainen käsityötutkimus on jo
tarttunut näihin ilmiöihin. Kyseisiä aiheita
käsittelevät tutkimuksissaan mm. Miia Collanus
Helsingin yliopistossa ja Marie Koch Åbo Akademissa.
Nämä uudet käsityön muodot
kyseenalaistavat monia käsityöhön liitettyjä
näkemyksiä. Onko käsityötuote/teos aina kovin
kestävä, jos se on graffiti? Toteutuuko käsityöläisyyteen
vahvasti liitetty hyvin-tekemisen-halu (esim. Sennett 2008) ja
tuotteen/teoksen korkea laatu aina DYI-kulttuurin piirissä
tehdyssä käsityössä? Entä onko leikinomainen
ja mielihyvään tähtäävä käsityö
aina ekologista toimintaa, jollaisena käsityötä
yleensä lähtökohtaisesti pidetään (esim.
Luutonen 2012)?
Aikojen saatossa käsityöstä on aina
noussut esiin uusia arvokkaita ominaisuuksia. Agraarikulttuurin
aikaan jonkunlainen käsityötaito oli välttämätön
jokaiselle elämässä pärjäämisen
kannalta. Työnä se oli useimmiten rankkaa raatamista.
Teollinen vallankumous nosti esiin käsityön merkityksen
käytännöllisesti ja esteettisesti laadukkaan
elinympäristömme kannalta. Syntyi mm. Arts and
Crafts-liike, joka nosti käsityön arvostuksen korkealle.
Mutta käsityöläisyys,
käsin kaiken tarvitsemansa itse tekeminen ja siihen tarvittava
taito, sai myös epärealistista hohtoa ja historiallisiin
tosiasioihin perustumatonta ihailua osakseen. Tekninen kehitys
näyttäytyi kaiken kauniin ja hyvän vihollisena.
Siellä missä
teollistumenen alkoi varhain ja ´vanhasta hyvästä
ajasta´ ei enää ole ollut todistajia, jotka olisivat
itse kokeneet käsityöläisyyden agraarikulttuurissa,
oli vaikea luopua romanttisesta ja nostalgisesta suhtautumisesta
entiseen tuottamistapaan. Näin tapahtui esim. Englannissa,
maassa joka ensimmäisten joukossa kävi läpi
teollistumisen trauman ja oli mallina kaikille muille, mutta ei
koskaan todella teollistunut kulttuurisesti (Fraylingin 2011).

Teollisuusyhteiskunnassa käsityö ajautui
kaikesta huolimatta kodin piiriin harrastukseksi. Sen
kasvatuksellinen arvo sekä sen merkitys ihmisen henkisen
tasapainon ja terveyden kannalta alkoi kuitenkin hiljalleen avautua
alan tutkijoille. Ja jälkiteollisessa yhteiskunnassa vihdoin ero
tuottavasta työstä vapautti käsityön kulttuurin
osa-alueeksi. Nykyisin käsityön tekeminen ”vakavasti
otettavana vapaa-aikana” (Leadbeater, Miller 2004) sisältää
opiskelua, harjoittelua, työn tulosten arviointia, uhrauksia ja
sitkeää, joskus tuskallistakin itsensä ylittämistä.
Samalla se on hyvin palkitsevaa. Yhä useammat ihmiset
nyky-yhteiskunnassa omistautuvat tälle harrastukselleen tärkeänä
vastapainona työelämälle. He ovat Pro-Am-ihmisiä
(professional amateurism), tekemiseensä omistautuneita ja usein
hyvin verkostoituneita harrastajia, jotka tekevät vähin
resurssein ja kustannustehokkaasti harrastuksenaan työtä,
joka vastaa laadultaan korkeatasoista ammattalaistyötä
(Leadbeater, Miller 2004). Monet luopuvat
palkkatyöstään ja tekevät harrastuksestaan
itselleen myös leipätyön, vaikka se tarkoittaa usein
monista taloudellisista eduista luopumista. Tietoyhteiskunnassa tämä
laadukkaita tuloksia tuottava tekemisen tapa on alkanut kiinnostaa
monia. Jopa työelämä on alkanut haikailla
käsityöläismäisestä tekemisen tavasta uutta
potkua innovatiiviseen tuottamistoimintaansa (ks esim. Vähämäki
2011).
Käsityön muutoksia kannattaa seurata tarkalla
silmällä ja avaralla mielellä, niin kuin Käspaikka
– Käsityö verkossa FB-sivuilla nyt tapahtuu.”
Kirjallisuutta
Arendt,
H
. 2002. Vita activa. Ihmisenä olemisen ehdot. Toimitustyö
ja käännöstyön ohjaus Riitta
Oittinen. Englanninkielinen
alkuteos The Human Condition. 1958. Jyväskylä:
Vastapaino.
Frayling, C. 2011. On
Craftsmanship. Towards a new Bauhaus. London: Oberon Books.
Gauntlett, D. 2012. Making is
Connecting. The social meaning of creavity, from DIY and knitting to
YouTube and Web 2,0. Cambridge, Malden: Polity Press.
Kojonkoski-Rännäli,
S
. 1995. Ajatus käsissämme. Käsityön
käsitteen merkityssisällön analyysi. Turun yliopiston
julkaisuja. Sarja C. Osa 109.
Leadbeater,
C., Miller, P
. 2004. The Pro-Am Revolution. How enthusiasts are
changing our economy and society. Demos.
http://www.demos.co.uk/publications/proameconomy
Luettu 25.1.2006
Luutonen,
M.
2012. Käsityö- ja muotoilualan yrittäjä
arvostaa itsenäistä ja luovaa työtä.
Tiedepolitiikka 37 (3), 9 – 14.
Risatti,
H.
2007. A Theory of Craft. Function and Aesthetic Expression. He
University of North Carolina Press.
Sennett, R. 2008. The Craftsman.
New Haven & London: Yale University Press.
Vähämäki, J.
2009. Itsen alistus. Työ, tuotanto ja valta
tietokykykapitalismissa. Keuruu: Like.