Kirjoittajalta Sinervo Pirjo

Käsityötä vai käsin tehtyä työtä?

4.3.2014 - Kirjoittanut

Olen suuresti etuoikeutettu.

Olen saanut mahdollisuuden matkustaa – jo kahdesti –
erääseen maailman köyhimmistä valtioista. Istuessani päiväntasaajan tuntumassa
niin kutsutulla ihmisrodun alkulähteellä koen päässeeni lähemmäs ihmisyyttä
kuin koskaan aiemmin. Olen kyllä nähnyt paikallisen ”ihmisen äidin” – Lucyn
jäänteet, mutta tarkoittamani ihmisyys ei koostu luurangosta, vaan asuu
jossakin paljon syvemmällä ja on huomattavasti vaikeampi kaivaa esiin.

etiopialainen huivi
Etiopia on kulttuurien, kielten, kahvin, köyhyyden ja kiitollisuuden
maa. Kaikki, niin ilot ja surut kuin ruuat ja kahvihetketkin jaetaan aina
yhdessä toisten kanssa. Vieraiden kutsuminen kotiin aterialle tai
kahviseremoniaan on suuri hetki, johon satsataan paljon. Lisäksi lähes jokainen
perhe omistaa aasin ja kadut täyttyvät auringon noustua sekä mopotakseista että
lammaslaumoista. Roskakoreja ei juuri tunneta, joten toisinaan
herkkäjalkaisempi vierailija tarvitsee kaupungilla käyskennellessään hieman
korkeampaa vartta kenkäänsä. Pölyn ja tomun määrää on lähes mahdotonta kuvailla
sanoin, sitä on kaikkialla: kengissä, lompakossa, kynsien alla, silmissä,
nenäliinoissa… Kaikkinensa kaikkeen tähän kiintyy uskomattoman helposti.
lankaeläimia, kuva Susanna Österlund
Ilahduttavan monet lapset ja nuoret käyvät Etiopiassa
koulua. Käsityön asema etiopialaisessa koulutusjärjestelmässä on puolestaan vaihteleva.
Valtion kouluissa käsityö ei kuulu opetettavien aineiden joukkoon, mutta
yksityiskoulujen kohdalla opetusta annetaan koulusta riippuen. Vierailin
molempina vuosina Hosainan Kuurojenkoulussa, joka toimii sisäoppilaitoksena
tarjoten opetusta maan kuuroille oppilaille esikoulusta lukioon. Kuurojenkoulun
käsityönopetuksen tarjonta on laaja ja koulusta löytyvät niin laadukkaat
tekstiili- kuin puu- ja metallikäsityön tilat sekä opetustilat ja -välineet
parturi-kampaajan ammattiin kouluttautumiseen. Mikä hienointa, jokaiselle
käsityön osa-alueelle löytyy koulussa pätevät ja taitavat opettajat.

korutyöpaja Hosainan koululla, kuva Susanna Österlund
Vaikka vain harvoille etiopialaisille tarjoutuu
mahdollisuus todella opiskella käsityötaitoja, on käsityön asema
jokapäiväisessä elämässä horjuttamaton ja tietyt taidot osalle väestöstä
välttämättömyys. Savimajojen ja pienasuinrakennusten kohoaminen paikalliseen
maisemakuvaan on totaalisesti käsityöllä aikaansaatua. Aikojen takaa
sukupolvelta toiselle seurannut suullinen rakennustieto on käytössä edelleen.
Tulevan suomalaisen luokanopettajan mielessä hienot kotimaiset
opetussuunnitelmat kokivat äkillisen inflaation, kun todellisuus siitä, että
pienen tekniikan tai taidon oppiminen voi yksinkertaisesti turvata koko
tulevaisuuden niin omalta kuin oman tulevan perheen osalta, iski vasten.
perinteinen savimaja
Käsityön merkityksellisyys elämälle ja sen jatkumiselle
on läsnä päivittäin. Erilaisten käsityönä valmistettujen astioiden ja korujen
myynti takaa monille etiopialaisille perheille lähes jokapäiväisen leivän. Sain
tutustua jo ensimmäisellä matkallani vuosia sitten leskeksi jääneeseen
”Savimummoon”, jonka persoonallisen kädenjäljen omaavat saviastiat koristavat
nyt olohuonettani toimien kynttilänalusina. Joka kerta kynttilät sytyttäessäni
toivon, että ne muutamat maksamani birrit olisivat saaneet moninkertaistua
Savimummon ja hänen kuuden lapsensa pöydässä.
etiopialainen huivi
Käsityöstä on siis moneksi, aina elämän jatkumisen
elinehdoista perheen konkreettiseen suojaamiseen sateelta ja paahteelta. Toisinaan,
esimerkiksi kuurojen nuorten kohdalla, käsityö toimii linkkinä yhteiskuntaan
integroitumisessa. Esimerkiksi Hosainan kuurojenkoulussa opiskellut nuori
nainen on ryhtynyt yrittäjäksi ja avannut pääkaupunkiin, Addis Abebaan, oman
käsityötuotteita myyvän liikkeen. Samoin osa opiskelijoista on perustanut omia
parturi- ja kampaamoliikkeitään ympäri Etiopiaa. Tällaiset konkreettiset
liikahdukset ovat tärkeitä askelia niin käsityön kuin kuurojen aseman
paranemisen kannalta, sillä vanhoilliset ajatukset kuuron lapsen syntymisestä
perheeseen rangaistuksena vanhempien synneistä, ovat edelleen arkipäiväisesti
vallalla ympäri maan.
Siemaillessani suolalla maustettua kahvia ja
sokeripopcorneja pimeässä Afrikan illassa huomaan, miten nurinkurisesti asiat
voivatkaan olla. Köyhyyden ja haasteellisen elämän yhtälö näyttäisi ratkeavan
elämäniloksi ja omastaan antamiseksi. Tämä voidaan vielä korottaa toiseen
potenssiin tarvitsematta lainkaan liioitella. Sen sijaan yltäkylläisyydestä ja
kaiken saamisesta näyttäisi seuraavan itsekkyyttä ja pahaa oloa. Jos olisi
mahdollista yhdistää molemmista yhtälöistä vain niiden parhaat puolet, luulisi laskimen vilkkuvan ratkaisun sijaan erroria.
käsin tehtyjä korua, kuva Susanna Österlund
Kotitalon nurkalla huutaa hyeena. Nappaan savikulhosta
viimeiset sokeripopcornit.
Olen saanut löytää jotain, mikä päällisin puolin on kuin
kotimainen popcorn, tuttu ja turvallinen, mutta pieni, toisinaan sokerinen
vivahde tekee sen olemassaolosta jotain täydellisen erilaista. Erilaista, ja
silti niin sopivasti oikeanlaista.
Suomeen syntyminen on lottovoitto, ja sieltä lähteminen
iso mahdollisuus. 
Sinianna Sinervo
Kirjoittaja opiskelee luokanopettajaksi Tampereen yliopiston Kasvatustieteiden yksikössä erikoistumisaineenaan käsityö (tekstiili) eikä hän tiettävästi ole sukua Pirjo Sinervolle.

Käsityö vie asiasta toiseen ja ympäri maailman

3.2.2014 - Kirjoittanut

Ihmettelin minkähänlaista mahtaa olla Bosnian crochet eli bosnialainen virkkaus, kun tuo termi tuli sattumalta vastaan. No sehän oli helppo selvittää verkosta! kyseessä on Dutch knitting, Shepherd’s knitting (Iso-Britannia), pjoning (Norja), smygmaskvirkning tai påtning (Ruotsi), gobelinstitch (Tanska), or schaapherderssteek (Hollanti). Tai siis slip stitch technique (engl.) eli piilosilmukkavirkkaus.

Jos en ymmärtäisi vielä noista nimityksistä, mistä on kysymys, kuvat kertovat ainakin selvää kieltään. Vai kertovatko? Google-haulla ”bosnian crochet” löytyi 7840 tulosta. Ja vastaavalla kuvahaulla 1820 kuvalöydöstä.

Nyt kun tiedän, mitä bosnialainen virkkaus on, osaan erottaa sitä esittävät kuvat kaikesta muusta mitä kuvahakuun osui. Tulipa kuitenkin tässäkin mieleen, miten helposti harhaankin voisi joutua, jos ei ole pohjatietoja eikä ole riittävän kriittinen sen suhteen mitä eteensä saa.

Ei ole kuin muutama vuosi siitä, kun en vielä tunnistanut piilosilmukkavirkkausta. Olin ostanut lapaset Kustavin kädentaitajien myymälästä ja luulin, että ne oli tehty neulomalla. Silloinkin kyllä olin ihmeissäni, kun ”neulos” oli minulle tuntematon… Kuin yllättäen selvisi mikä kyseessä oli: Käspaikan kurssilla Savonlinnassa Taina Karttunen teki aiheestajutun silloiseen Käspaikkaan eli nykyiseen Punomoon.  

Mutta matkani verkossa jatkui edelleen bosnian crochet hakutulosten parissa. Vastaan tuli taas kiinnostava sivu, jossa ilmiselvää suomalaisasiaa, Korsnäsin villapaita!  http://www.tapestrycrochet.com/blog/?cat=7 ja tekstissä lukee ”The sweater below was “Knitted / crocheted at Marketta Luutonen’s first
workshop in Vasa in the 80’s. This traditional sweater was made for men
in the 19th century, in the 20th and 21st also for women. Nowadays they
are often changed into cardigans. Note that the tapestry crochet is
worked in the back loop.”
Löysin siis kirjovirkkauksen, englanniksi Tapestry crochet. Sitten avasin tuolta sivulta Tapestry crochet -linkin ja päädyin Wikipediaan. Ja kas ihmettä, taas tuli suomalaisuus vastaan. 

Olin jo lopettelemassa matkaani, kun vielä sattumalta päätinkin katsoa, mikä paikka tuo oikein on, missä Korsnäsin paita näkyi. Sivuston etusivulta löytyi taas tuttua juttua: Vain jokunen viikko sitten olin tilannut siellä näkyvän Carol Nortonin kirjan Tapestry Crochet…

Kirjovirkatut päähineet, Maija Ranta-Fleen.
Ohjeen kirjovirkkaukseen

Olin kirjoittanut tätä juttua tuohon pipokuvaan asti, mutta sitten homma jäi sivuun ja ajattelin että julkaisen paremmalla ajalla.  Parempi aika kohtasi nyt, kun Punomon FB-ryhmässä eräs jäsen kyseli kuvan kera millähän tekniikalla hänen mumminsa aikanaan tekemät lapaset on tehty. Kyseessä oli piilosilmukkavirkkaus, tarkemmin vielä piilosilmukkakirjovirkkaus, ei epäilystäkään! Tässä kyseinen kuva:

FB-ryhmässä oikea tieto löytyi melkein heti – onhan siellä mukana myös alan ammattilaisia, mm. käsityönopettajia. Silti pohdinta oli vielä vastauksen löydyttyäkin vilkasta, tähän tapaan:

  •  Olisko tehty äimäneulalla?
  •  Miten tuollaisen kuvion saa neulalla
    aikaiseksi..?
  • Ne on virkattu piilosilmukoilla.
  • Ei oo virkatut, kinnasneulalla. Tekniikka
    hukassa.
  • Toi ensimmäinen kuva on tehty ihan virkkaamalla.
    Olen joskus virkannut noita. Ohje voisi löytyä ihan revontulilapanen nimellä.
  • Tämä ei ole kinnasneulatekniikkaa.
    Revontulitossut aikanaan oli tällä tekniikalla virkattu.
  • Revontulilapaset virkkaamalla.

  • Ei oo virkattu, ei. Mun äiti on nähnyt, että
    kinnasneulalla tehty.

  • On voinut nähdä kinnasneulankin, mutta tämä on
    ehdottomasti virkattu.

  • Minustakin näyttää virkatulta, kiinteitä ketjusilmukoita
    ja molemmat reunat aina koukulle

  • Mun äiti teki noita kans. Ja kahta lankaa
    vaihdellaan
  • Molemmat reunat ottaen tulee hiukan erilaista.
  • Ei ole kinnasneulatekniikalla tehty, tiedän
    koska olen itse tehnyt kinnasneulalla.
  • Värikuvio ja nurja puoli paljastavat, että
    alkuperäiset ovat virkatut (kiinteillä silmukoilla tai mahdollisesti
    piilosilmukoilla). Kinnasneulatekniikalla on helppo tehdä raitoja, mutta
    tuollainen ”revontulikuvio” on kamalan työläs, kun saa olla koko ajan
    vaihtamassa lankaa neulaan. Neulakinnaspinnassa on myöskin struktuurissa
    selkeämmät poikkiraidat.
  • Valokuvasta ei ihan selviä, mutta peukalon
    kavennus näyttäisi siltä kuin lapaset olisi tehty ranteesta sormiin päin,
    kinnasneulalla on tavallisempaa aloittaa sormenpäistä ja tehdä sieltä kohti
    rannetta.

  • Kuvion ja pinnan luonteenomaisuuden pohjalta
    annan ääneni virkatuille.

  • Piilosilmuikoitapa tietysti! 40:ssä vuodessa
    ”vähän” muisti pätkii!

  • Äiti muistelisi, että nimenomaan kärjestä noi on
    aloitettu
  • Kärki ei oo samanlainen kun tossa M:n
    laittamassa linkissä.

  • Virkkaa piilosilmukkalapaset http://teeitse.punomo.fi/cat/virkkaus/lapaset/piilosilmukkalapaset.html

  • Täälläpäin noita vanttuita kutsutaan
    revontulivirkkaukseksi ja ne on aloitettu ranteesta.
  • Piilosilmukoilla on nuo tehty. Jos tekee
    kahdella värillä kerrokset vuorotellen, niin lopputulos näyttää tältä.

    Tekstiliiopettaja Katja Purmosen piilosilmukkalapaset on virkattu kahdella värillä vuorokerroksin.
  • Eikös ylin malli ole revontulivirkkausta? Itse
    olen kokeilemassa samaa… ai, joo, tuossa mainittiinkin…
  • Äimäneula ja kinnasneula ovat kaksi eri asiaa.
    Äimä on kaareva neula, jolla käytettiin esim. hevosen valjaiden paikkaamisessa.

    Äimä: iso särmikäs (nahkanompelu)neula, äimäneula. (arkikieltä) hölmistynyt, äimistynyt, ällistynyt, hämmästynyt. esim. Oli
    uutisesta aivan äimänä, äimän käkenä. Meni äimäksi.

  • Juu, piilosilmukoilla on aloittajan laittaman
    kuvan kintaat tehty. Kinnasneulalla tulee erilaista jälkeä.
  •  Hitsi… tein joskus nuorena noita
    kinnaslapasia, mitä tuossa eka kuvassa on… tuli tosi lämpimiä, kun kahdella
    värillä tehtiin. En vaan enää muista tekniikkaa, erilainen kuin virkkuukoukku
    taisi olla, muistaakseni siihen kerättiin niitä silmukoita enemmän koukulle…
    en oo varma… nyt tuli mieleen sana ”koukkuaminen”…
  • Virkatut ovat nuo lapaset. Kinnasneulallakin
    olen tehnyt lapasia, ja tulos on erilainenkuin tuo. Tuolla edelllä onkin kuvan
    ns. lapintossuista, jotka olivat 70-80 luvulla suosittuja tossuja.
    Kirjovirkkaukseksi sanottiin tuota tekniikkaa.

  • Käykääpä googlettamassa sana kirjovirkkaus ja
    vaikkapa katsokaa Villavirta linkkiä tai kirjovirkkaus ja kuvahaku päälle, niin
    hienoja malleja tulee esiin.
  • Bosnian crochet -haulla löytyy vaikka mitä netistä
    ja Pinterestistä

Bosnian Chochet oli FB-ryhmässä viimeisin tieto, siis se sama mistä minun virkkausmatkani alkoi.

Lopuksi pohdintaa
Kuuluuko yleisisvistykseen erilaisten käsityötekniikoiden tunnistaminen? Vai onko se vain ammattikieltä, kenties mukaan lukien vankkojen harrastajien joukko?

Äkkiseltään tulee aikakin mieleen, että kuka tahansa kirjoittaakin käsityöhön liittyvistä asioista tai kääntää tekstejä kielestä toiseen, niin hänen tulee kyllä varmistua oikeista termeistä. Vaan sittenpähän on vielä se ongelma keneltä varmistat, asiantuntijoitakin on moneen lähtöön. Ja jos nyt alkajaisiksi ainakin ompeleminen ja neulominen erotettaisiin toisistaan esimerkiksi kaunokirjallisuuden käännöksissä!

Ja mitä tulee yleissivistykseen, siihen mitä peruskoulussakin rakennetaan, siihen kuuluu minusta ainakin se, että tunnistaisi oikean käsityön teollisesta tuotteesta. Osaisi edes epälllä käsityön aitoutta. Maailmanmatkoillakin.

25.8.2013 - Kirjoittanut

VERKKO-OPPIMATERIAALIN TEKIJÄ JA KÄYTTÄJÄ VALINTOJEN EDESSÄ

Otsakkeen lainasin Käspaikka-tohtori Tarja Krögeriltä. Aiheesta löytää enemmän Punomon sisältöjä selaamalla. 

Punomolla tarkoitan Käspaikkaa ja Käsityön TietoBoxia – rakkaalla lapsella on monta nimeä. Lapsi on varttunut jo aikuiseksi ja muuttanut pois kotoa. Syntymäpaikka vuonna 1996 oli Turun koululaitoksen Tietokone Opetuksessa – TOP-keskuksen palvelin. Sinne alkoi kertyä opettajien tuottamaa aineistoa eräänlaisena sivutuotteena työnantajan kustantamissa tietotekniikan opetuskäytön täydennyskoulutuksissa ja niiden ylikin. 

Käsityön, erityisesti tekstiilityön opettajat, tutkijat ja alan opiskelijat, ovat tuottoisaa joukkoa. Kuvaan kuuluu, että he tuntevat muitakin vempaimia kuin tietokoneen. Esimerkiksi Anne-Mari Marjamäki on jo toukokuussa 2000 tehnyt oppimateriaalin kirjontakoneen käytöstä. Siinä oppilasta perehdytetään painamaan ompelukoneen enteriä työnsä eri vaiheissa sekä tallentamaan suunnitelmansa myöhempää käyttöä varten. 

Kaikki palvelimelle tuotettu käsityön oppimateriaali on asiantuntevaa ja korkeatasoista: itselle tehtyä, mutta muillekin samalla vaivalla jaettavissa. Tekijänoikeudet ovat alusta asti olleet yhteisön omaksuman käytännön mukaisesti jokaisella tekijällä itsellään, ”cee cee zero” -lisenssin periaatteen mukaisesti. (Creative Commons on tätä kirjoitettaessa vielä suomentamatta, vaikka sen piti tapahtua viime juhannukseen mennessä.) Käsityön opettajat omivat sosiaalisen mediankin jo ennen kuin nimeä oli keksitty.

SANOISTA TEKOIHIN 

Verkko-oppimateriaalin ”kulta-aikana”, mm. Opetushallituksen Virtuaalikoulu-hankkeissa,  luotiin valtavat määrät oppimateriaalisisältöä, joka on pääosin hävinnyt taivaan tuuliin, tai sanotaan bittiavaruuteen, yliopistojen ym. julkisten tahojen palvelimilta.

Enää eivät opettajat pääse osallistumaan työnantajien järjestämään koulutukseen siinä määrin kuin tietokoneen ensihuuman vallitessa. Kuitenkin samaan aikaan haikaillaan yhä, esimerkiksi matemaattisten aineiden opetuksen parissa, johon minäkin katson löyhästi kuuluvani, että huokeaa ja käyttökelpoista oppimateriaalia voitaisiin tuottaa verkkoon itse. Ikään kuin sitä verkkomateriaalia ei olisi voitu valmistaa jo vuosia sitten eikä vain puhuttaisi sen tarpeellisuudesta.

Käsityön opettajien lisäksi sanoista tekoihin ryhtyivät venäjän ja ranskan opettajat, joilla onkin käyttökelpoista sisältöä opetuksen tarpeisiin koulussa jaettavaksi ja oppilaille kotiin vietäväksi ilman reppua.  

LINKKI POIKKI JA VÄLILLÄ IHAN ÖÖNÄ! 

Verkko-oppimateriaalin tekijät linkittävät sivuiltaan usein muuallekin tukeakseen oppijan monipuolista tiedonsaantia ja näin irtaannutaan perinteisestä oppikirjasidonnaisuudesta. 

Palvelimelta ulos tehdyt linkit ovat kuitenkin harmillisen epäkiitollisia, koska ne lakkaavat herkimmin toimimasta.

Lähestyn tässä verkko-oppimateriaalin klaavapuolta: sisällöt vaativat ylläpitoa,  materiaaleja on huollettava jatkuvasti ja ne on pidettävä luotettavina ja käyttäjiä houkuttelevina. 
Toimimattomuus ja virheet eivät houkuttele. Vähän sama kuin Vanha Rauma -maailmanperintökohde pidetään asuttuna, jotta se säilyisi hyvässä kunnossa. Me asumme Punomossa Pirjo Sinervon kanssa. – Hän minut yllytti kirjoittamaan tämän, etten vain kotona kehuisi, kuinka hienoja materiaaleja käyn läpi! Kirkastelen niitä, ikään kuin pöytähopeita! 

Suomen kieli on altis ajoittaiselle eroosiolle verkossa, johtuen skandimerkeistä. Sen lisäksi lukuisa joukko erinäisiä it-alan ammattilaisia siirtelee tiedostoja taitamattomasti palvelimen sisällä, jolloin suhteelliset kuvien ja linkkitekstien osoitukset menevät sijoiltaan, ja ne on asetettava paikoilleen käsin, yksi kerrallaan. Tuhansien tiedostojen viidakossa metsästelen vikoja kuin verkonpaikkaaja, enkä soisi löytäväni, mutta kuitenkin löytyy aina tietyn aikakauden materiaaleista varsin paljon työtä. 
Kun ö on muuttunut ä:ksi, ei käsityä kuulosta hyvältä, vaikka turkulaisittain menetteleekin. Oppilastäitäkin on pitänyt palauttaa… Pahinta on, jos ä, ö ja å ovat kokonaan jonkun koodikäytännön muutoksen myötä poistuneet näkyvistä. Ruotsin sanoja pitää sitten hakea Käspaikan sanakirjasta. Esimerkiksi loimi on ränning, eikä muualta kuintuosta  sanakirjasta selvinnytkään, että sanasta ’r nning’ puuttui ä-kirjain välistä. 

HAKEVA LÖYTÄÄ 

Punomo/teeitse -sivuston hakutoiminnot ovat nyt paranemassa luokittelun ja siihen pohjaavan tietokantajärjestelmän ansiosta. Kiitokset luokittelusta kuuluvat kolmikolle Tarja Kröger, Helena Mantere ja Pirjo Sinervo. Googlekin tuli apuun kuvallisena työkaluna. 

RAHAPULAAN RATKAISU OPPILAITOSLISENSSISTÄ? 

Eräässä Opetushallituksen tilaisuudessa kerroin Käspaikkaa ja muitakin hankkeitamme tukeneen Ella Kiesin seurassa, että TOP-keskuksen lippulaivaksi noussut Käspaikka voisi jatkaa kaupallisella pohjalla, kun muu tuki loppuu ja henkilöt vaihtuvat. Kun opettajien tuottama opetuksen sisältö on siirtynyt verkkoon, sen jatkuvuus vaatii ylläpitoa, työtä ja käyttöpääomaa.

Ratkaisu ylläpidon rahoittamiselle on muutama kymppi vuodessa koululta käyttöoikeuslienssimaksua ja se takaa, että oppiaineittain katsoen laajin, laadukas ja moderni, opettajiensa näköinen materiaali myös säilyy käyttökelpoisena. 

Verkko-oppimateriaalin tekijä ja käyttäjä on valintojen edessä – yksi ja sama taho tässä tapauksessa – ja ympäristö säilyy avoimena luodakseen uutta. 

Minä vain tuunaan, duunaan… 

Turkka Sinervo