Piitu Nykopp ja nukketaide

The Sound/ Piitu Nykopp, kuva: Bikri Patrikainen

Nykyisin alalla kuin alalla ylitellään ja koetellaan rajoja. Nukketaide on yksi esimerkki, jota on vaikea sijoittaa mihinkään stereotyyppiseen lokeroon. Mitä on nukketaide? Käsityötä, muotoilua vai taidetta? Esittävää vai käsitteellistävää? Näihinkään kysymyksiin on tuskin yksiselitteistä vastausta ja varmaankin hyvä niin. Kysymykset ovat kuitenkin kiintoisia, siispä selvittämään tarkemmin.

Säikeitä haastatteli jyväskyläläistä pitkän linjan nukketaiteilijaa Piitu Nykoppia, jolla on kokemusta paitsi nukkemuotoilusta myös nukketaidekilpailuihin osallistumisesta ja tuomaroinnista. Lisäksi Nykopp on osallistunut lukuisiin näyttelyihin ja hänen töitänsä on mm. Designmuseon ja Suomen käsityön museon kokoelmissa. Hän on myös kansainvälisen Doll Artisan -killan opettaja. Nukketaiteen lisäksi Nykopp tekee huopaveistoksia ja taiteilijakirjoja. Lisätietoa löytyy Nykopin nettisivuilta.

[Huom., jutun kuvissa copyright, ethän käytä kuvia ilman lupaa!]

Millainen on nukkemuotoilun prosessi?
Teen nukkeja moneen tarpeeseen ja prosessi alkaa usein suunnittelun reunaehtojen määrittelystä. Mikä on tuleva toteutusmateriaali ja koko? Tuleeko nukke näyttelyyn, jolloin prosessi on vapaampi vai onko kyseessä muotokuvanukke, jolloin asiakas ja muotoiltava määrittää prosessia varsin paljon.
Valmistusvaiheessa olevat ballerinat
Näkyvä osa muotoilua on mallineitten muotoilu savesta, jolloin syntyy muuttumaton osa nukkea eli tämä on varsin keskeinen vaihe. Mallineista tehdään kipsimuotit, joihin osat valetaan valitusta massasta. Valut käsitellään massan vaatimalla tavalla maalausvalmiiksi. Vaiheet muotinvalmistuksesta maalaukseen ovat teknisiä vaiheita, jotka eivät vaikuta nuken olemukseen eli ne periaatteessa voi tehdä joku muukin. 

Nuken osien maalaus on, mallineitten muotoilun lisäksi toinen tärkeä ja näkyvä osa nukkemuotoilun prosessia. Nukelle suunnitellaan ja valmistetaan vartalo, vaatetus, peruukki yms. täydentämään kokonaisuutta.
 
Mistä etsit inspiraation nukkeihisi?
Yksi kestoinspiraation lähteistäni on sirkus. Minulla on myös lempitaiteilijani, kuten Modigliani, Helene Schjerfbeck , Gustav Klimt, Kuutti Lavonen, muutamia mainitakseni ja muotokuvataide yleensä.

Mistä nautit eniten ammatissasi?
Niin pedagogina kuin kuvataiteilijanakin antoisinta on hetket jolloin kokee, että on pystynyt antamaan toiselle merkittävän kokemuksen oppijana tai katsojana.

Nukketaiteilijana voin soveltaa ja toteuttaa töissäni lukuisia tekniikoita. Laaja koulutukseni, kokemuspohjani ja ongelmanratkaisukykyni ovat voimavarani, josta nautin työskennellessäni.

Näetkö itsesi käsityöläisenä, taiteilijana, molempina vai kenties jonakin muuna?
Olen saanut sekä käsityöläisen että kuvataiteilijan koulutuksen. Nukketaide on vaativa yhdistelmä molempia. Taiteilija luo nuken muodon ja olemuksen. Käsityöläisen taidot ja kyvyt täydentävät sen kokonaisuudeksi. 

Viena/Piitu Nykopp, kuva: Bikri Patrikainen

Mitä ajattelet käsityön, taiteen ja muotoilun suhteesta?
Edellinen vastaus sopii myös tähän. Nykyisin rajat em. käsitteiden välillä ovat madaltuneet ja loiventuneet. Taide ja muotoilu flirttailevat vapaasti käsityöläisyyden kanssa ja usein on tilanne, että ilman taitavaa käsityöläisyyttä ei synny muotoilua tai taidetta. Esim. grafiikan toteutus vaatii käsityöläisyyden ominaisuuksia tekijältään tai huonekalumuotoilu ilman taitavaa toteuttajaa jää piirroksiksi työpöydälle.

Mikä on taidenuken ja lelunuken ero?
Taidenukke on puettu patsas. Leikittävältä nukelta vaaditaan materiaalien ja toteutuksen osalta useita käyttöturvallisuuteen liittyviä tekijöitä., joten nämä kaksi nukkea ovat täysin eri asia.

Millaisia muutoksia nukketaiteessa on tapahtunut?
Nukketaide nykymuodossaan on muutaman vuosikymmenen iässä. Aluksi työt olivat muotokuvamaisia toteutuksia ihmisestä. Vuosien saatossa nukketaide on vapautunut ja saanut uusia muotoja. Nykyään muotokuvanuket ovat jääneet vähemmistöön vapaasti toteutettujen ideoiden noustessa pinnalle. Materiaalit ovat monipuolistuneet ja toteutus on aiempaa rohkeampaa ja kokeellisempaa. Nousevien nukketaidemaiden, kuten Venäjä, myötä tämä taidemuoto on saanut uutta sisältöä kansojen perinteen vaikuttaessa taiteilijoiden kädenjälkeen.

Trendit: taidokas tekstiilimateriaalien käyttö, hahmojen moninaisuus, töiden asetelmallisuus muutamia mainitakseni.

Missä nukketaidetta voi opiskella?
Tällä hetkellä ammattiin valmistavaa koulutusta ei ole, mutta ammatillista lisäkoulutusta järjestää Jyväskylän Taito-Keskus. Harrastelijoille on tarjolla kursseja mm. kansalaisopistojen kautta.

Miten nukketaidetta tai nukketaiteen ajatusta voisi hyödyntää perusopetuksen käsityössä?
Perinteinen molla-maija vaatteineen mukautuu lasten käsissä mieluisaksi hahmoksi. Nukessa on monta muuttuvaa tekijää, kuten vartalo, kasvot, hiukset, ilme jne., joiden kautta lapsi pystyy ilmentämään oman näkemyksensä nukesta. Nukke ei ole pelkästään ihmisolennon kuva vaan se voi ilmentää mitä mielikuvituksellisempia hahmoja.

Kädentaitojen näkökulmasta nuken toteuttaminen on monipuolista. Siihen voi sisällyttää kaavoituksen ja ompelun lisäksi neuleet, virkkauksen jne. Ohjauksellisesti tämän tyyppinen työskentely vaatii työskentelyn henkilökohtaistamista niin lapsille kuin aikuisillekin.

Uupunut/Piitu Nykopp, kuva: Bikri Patrikainen

Mitä nukketaiteessa oppii ja ymmärtää?
Jokainen kokee taideprosessit omalla tavallaan. Nuken tekemisessä useat kohtaavat oman minuutensa, koska nukke usein esittää ihmistä. Kehollisuus saattaa herättää niin vaikeita kuin mieluisiakin muistoja. 

Nuken tekemisessä ymmärtää rajallisuutensa ja näkee mahdollisuutensa. Jokaisen nuken myötä on mahdollisuus kasvaa ihmisenä. 

Lisätietoa nukketaiteesta:
Suomen nukketaiteilijat ry.
Doll Artisan Guild

Tavoitteiden merkityksestä kriittisessä käsityökasvatuksessa

kirjoittanut Anni Vainio, kuvassa

Tämä teksti jatkaa Seija Kojonkoski-Rännälin blogitekstin aloittamaa kriittisen käsityökasvatuksen pohdintaa ja sisältää hyvin paljon kysymyksiä. Kojonkoski-Rännälin teksti ”Kriittistä käsityökasvatusta ja radikaalipedagogiikkaa” esittelee radikaalipedagogiikkaa harjoittavan opettajan intellektuellina, kriittisenä oman työnsä tutkijana ja tietoisena koulutoiminnan kehittäjänä. Edellä mainitut ominaisuudet ovat edellytyksiä sille, että opettaja ylipäätään voi toteuttaa kriittistä kasvatusta käytännössä. Mielestäni edellytyksenä on myös, että opettajalla on selkeät näkemykset siitä, miksi hän tekee kasvatustyötä ja millaisia tavoitteita toiminnalla on pidemmällä tähtäimellä.

Olen pohtinut kriittisen käsityökasvatuksen sisältöä käsityönopettajaksi kouluttautumiseni aikana ja kirjoittanut aiheesta proseminaarityön. Kaikkein haastavinta oli mielestäni liittää kriittisen käsityökasvatuksen teoreettiset pohdinnat käytäntöön. Mitä muuta kriittinen käsityökasvatus on kuin huomiota herättävä sanapari? Millaisia tavoitteita kriittisellä kasvatuksella on ja mitä uutta käsityö tuo kriittiseen kasvatukseen?

Suorannan (2005) mukaan kriittisen kasvatuksen pyrkimyksenä on lisätä kasvatukseen osallistuvien itsetuntemusta ja yhteiskunnallista tietoisuutta sekä lisätä ihmisten mahdollisuuksia tasavertaiseen elämään ja yhteiskunnalliseen muutokseen.

Mielestäni on tarpeellista kirjoittaa näitä pyrkimyksiä hieman auki. Kriittisen kasvatuksen tavoitteina voisi siis olla, että oppilaat tutustuisivat paremmin itseensä; siihen mistä pitävät ja eivät pidä, millaisia tavoitteita heillä on elämässä ja mitä he pitävät tärkeänä tai arvokkaana. Lisäksi oppilaat tulisivat tietoisiksi siitä, ketkä käyttävät valtaa yhteiskunnassa, mikä merkitys sukupuolella on yhteiskunnassa, millaisia oletuksia ja stereotypioita ihmisten väliseen vuorovaikutukseen liittyy sekä millaisia oikeuksia ja velvollisuuksia oppilailla on kansalaisina yhteiskunnassa. Lisäksi kriittisen kasvatuksen tavoitteena voisi olla tasoittaa tai kompensoida oppilaiden lähtökohtien eriarvoisuudesta johtuvia eroja ja kasvattaa oppilaita solidaarisuuteen. Tavoitteena voisi myös olla näyttää esimerkkejä siitä, miten tavalliset ihmiset ovat järjestäytymällä aikaansaaneet yhteiskunnallisia muutoksia ja millä tavoin oppilaat voivat itse olla aktiivisia muutoksen tekijöitä. Kriittisessä käsityökasvatuksessa näitä aiheita lähestyttäisiin käsityön näkökulmasta.

Kriittisen kasvatuksen pyrkimyksiä olisi hyvä vieläkin tarkentaa: Mitä kaikkea itsetuntemukseen ja yhteiskunnalliseen tietoisuuteen liittyy ja mitkä näistä ovat ensisijaisen tärkeitä oppilaan kriittiseksi kehittymisen kannalta? Mitä tarkoittaa ihmisten tasavertainen elämä? Onko tasavertaisuus mahdollista nykyisessä kapitalistisessa yhteiskunnassa? Millainen muutos tarvitaan, jotta ihmiset voivat olla aidosti tasavertaisia? Miten muutos toteutetaan käytännössä? Näitä kysymyksiä opettajaintellektuellit voivat pohtia yksin ja yhdessä.

Kun tiedämme ainakin alustavat vastaukset yllä oleviin kysymyksiin, niin olemme selvillä tavoitteistamme ja voimme alkaa pohtia, miten kriittisen käsityökasvatuksen avulla voidaan tukea näitä tavoitteita. Kriittisessä käsityökasvatuksessa tekeminen liittyy oletettavasti ainakin joiltain osin käsityöhön tai käsityöläisyyteen. Kojonkoski-Rännäli rohkaisee blogitekstissään etsimään käsityön merkitystä ja sen ”olemisen tapaa tässä ajassa”, jotta kriittisen käsityökasvatuksen idea löytyisi. Näitä olemisen tapoja ja merkityksiä on tutkailtu oivaltavasti muun muassa Kaukisen ja Collanuksen (2006) toimittamassa teoksessa ”Tekstejä ja kangastuksia. Puheenvuoroja käsityöstä ja sen tulevaisuudesta”, jonka artikkeleista voi kukin käsityökasvattamisesta kiinnostunut luoda oman käsityön merkitysvyyhtinsä. Oma käsitykseni käsityöstä kriittisen käsityökasvatuksen kontekstissa on luettavissa proseminaarityöstäni. Työ sisältää myös muutamia ideoita siihen, miten kriittistä käsityökasvatusta voisi käytännössä toteuttaa.

Kriittisen käsityökasvatuksen käytännön riskinä on, että se voi ajautua tavoitteettomaan puuhasteluun ja hassutteluun. Hienot kasvatukselliset periaatteet peittyvät käytännön suorittamisen alle tai tehdään vain ”kivoja juttuja”. Pelätään, että loukataan joidenkin toisten mielipiteitä tai että ollaan liian jotain: liian kärkkäitä, liian vakavia, liian tosissaan. Riskinä on myös, ettei todellisuudessa pyritäkään muuttamaan asiantilaa vaan rakennetaan ”radikaalia identiteettiä” tai ”vastakulttuurin ilmentymää”. Näiden riskien välttämiseksi on mielestäni ensisijaista, että toiminnan todelliset tavoitteet ovat selvillä.

Epäilen vahvasti sitä, että seuraava vallankumous olisi käsityöllinen. Uskon kuitenkin, että ei ole turhaa ujuttaa myös käsityön opetukseen ja käsityöllisyyteen kriittisen kasvatuksen periaatteita ja käytänteitä. Kun samaa tärkeää viestiä tulee usealta suunnalta, viesti menee todennäköisemmin perille.

Viitteet:
Kaukinen, L & Collanus, M. (toim.) 2006. Tekstejä ja kangastuksia. Puheenvuoroja käsityöstä ja sen tulevaisuudesta. Tampere: Akatiimi Oy.
Suoranta, J. 2005. Radikaali kasvatus. Tampere: Gaudeamus Kirja. Oy Yliopistokustannus University Press Finland Ltd.