Tunnelmia Paperinkehruuta ja punontaa -kurssilta Jyväskylästä

Käsityö verkossa ry järjesti jäsenilleen 28.-29.3.2014 viikonloppukurssin paperinkehräyksestä ja punonnasta yhteistyössä Suomen käsityön museon kanssa. Ensimmäisenä kurssipäivänä valmistimme värttinät ja kehräsimme paperia, toisena päivänä opettelimme silmupunontaa. 

Kurssin tuotoksia

Kurssi alkoi värttinän valmistamisella: siihen tarvittiin vain cd-levyjä, pyörörimaa, maalarinteippiä ja pieni metallikoukku. Itse yllätyin oikein positiivisesti siitä, miten näin helposti syntyi hyvin toimiva värttinä! 

Anna-Maria Väätäinen näyttää paperikehräyksen aloittamista

Kurssin opettaja Anna-Maria Väätäinen perehdytti meidät paperin kehräämisen perusteisiin ja sitten päästiinkin jo vauhtiin: leikkaamaan paperisuikaleita valmiiksi ja sitten kehräämään niitä. Kurssilaisille selvisi hyvin nopeasti miten tärkeää on kastella paperisuikaleita juuri sopivasti: liian kuiva paperi ei kehräydy tasaisesti ja liian märkä napsahtaa poikki… 

Ensimmäisiä kehräyskokeiluja tehtiin erilaisilla sanomalehti- ja mainospapereilla. Useat kurssilaiset havaitsivat myös, että käsityölehtien kaava-arkit ovat oikein oivaa kehräysmateriaalia!
Perjantaina siis kehrättiin innokkaasti ja nopeimmat aloittelivat jo kertaamistakin.

Kurssilaisia työn tuohussa
Kurssilaisten kehräyksiä

Lisää käsinkehrättyjä paperilankoja

Lauantai aloitettiin mielenkiintoisella kierroksella käsityön museon tiloissa ja sen jälkeen perehdyttiin silmupunonnan saloihin. Opettaja oli varannut meille kierrätysmateriaalia eli purettuja muovipäällysteisiä sähköpiuhoja tekniikan harjoitteluun. Uskaliaat tekivät vauhtiin päästyään punontakokeiluja myös itse kehräämillään langoilla. 

Lankoja mainospaperista, kuitukankaasta ja kaavapaperista

Silmupunonta osoittautui mukavan helpoksi tekniikaksi ja itse tein kokeilun kiven ympärille. Opettajalla oli hienoja malleja kivistä, joiden ympärille oli silmupunottu ohutta metallilankaa, mutta aloittelijana lähdin liikkeelle helpommasta materiaalista eli ohuesta muovitetusta piuhasta.

Punontakokeilu kiven päälle

 

Kurssilaisten silmupunontoja

Kaiken kaikkiaan kurssiviikonloppu oli oikein mukava ja varmasti me kaikki lähdimme kotiin uusia taitoja ja ideoita mukanamme. Kiitos kaikille kurssilaisille, innostavalle opettajalle Anna-Maria Väätäiselle ja järjestelyistä kiitos Käsityö verkossa ry:lle ja Suomen käsityön museolle!

Käsityötä vai käsin tehtyä työtä?

Olen suuresti etuoikeutettu.

Olen saanut mahdollisuuden matkustaa – jo kahdesti –
erääseen maailman köyhimmistä valtioista. Istuessani päiväntasaajan tuntumassa
niin kutsutulla ihmisrodun alkulähteellä koen päässeeni lähemmäs ihmisyyttä
kuin koskaan aiemmin. Olen kyllä nähnyt paikallisen ”ihmisen äidin” – Lucyn
jäänteet, mutta tarkoittamani ihmisyys ei koostu luurangosta, vaan asuu
jossakin paljon syvemmällä ja on huomattavasti vaikeampi kaivaa esiin.

etiopialainen huivi
Etiopia on kulttuurien, kielten, kahvin, köyhyyden ja kiitollisuuden
maa. Kaikki, niin ilot ja surut kuin ruuat ja kahvihetketkin jaetaan aina
yhdessä toisten kanssa. Vieraiden kutsuminen kotiin aterialle tai
kahviseremoniaan on suuri hetki, johon satsataan paljon. Lisäksi lähes jokainen
perhe omistaa aasin ja kadut täyttyvät auringon noustua sekä mopotakseista että
lammaslaumoista. Roskakoreja ei juuri tunneta, joten toisinaan
herkkäjalkaisempi vierailija tarvitsee kaupungilla käyskennellessään hieman
korkeampaa vartta kenkäänsä. Pölyn ja tomun määrää on lähes mahdotonta kuvailla
sanoin, sitä on kaikkialla: kengissä, lompakossa, kynsien alla, silmissä,
nenäliinoissa… Kaikkinensa kaikkeen tähän kiintyy uskomattoman helposti.
lankaeläimia, kuva Susanna Österlund
Ilahduttavan monet lapset ja nuoret käyvät Etiopiassa
koulua. Käsityön asema etiopialaisessa koulutusjärjestelmässä on puolestaan vaihteleva.
Valtion kouluissa käsityö ei kuulu opetettavien aineiden joukkoon, mutta
yksityiskoulujen kohdalla opetusta annetaan koulusta riippuen. Vierailin
molempina vuosina Hosainan Kuurojenkoulussa, joka toimii sisäoppilaitoksena
tarjoten opetusta maan kuuroille oppilaille esikoulusta lukioon. Kuurojenkoulun
käsityönopetuksen tarjonta on laaja ja koulusta löytyvät niin laadukkaat
tekstiili- kuin puu- ja metallikäsityön tilat sekä opetustilat ja -välineet
parturi-kampaajan ammattiin kouluttautumiseen. Mikä hienointa, jokaiselle
käsityön osa-alueelle löytyy koulussa pätevät ja taitavat opettajat.

korutyöpaja Hosainan koululla, kuva Susanna Österlund
Vaikka vain harvoille etiopialaisille tarjoutuu
mahdollisuus todella opiskella käsityötaitoja, on käsityön asema
jokapäiväisessä elämässä horjuttamaton ja tietyt taidot osalle väestöstä
välttämättömyys. Savimajojen ja pienasuinrakennusten kohoaminen paikalliseen
maisemakuvaan on totaalisesti käsityöllä aikaansaatua. Aikojen takaa
sukupolvelta toiselle seurannut suullinen rakennustieto on käytössä edelleen.
Tulevan suomalaisen luokanopettajan mielessä hienot kotimaiset
opetussuunnitelmat kokivat äkillisen inflaation, kun todellisuus siitä, että
pienen tekniikan tai taidon oppiminen voi yksinkertaisesti turvata koko
tulevaisuuden niin omalta kuin oman tulevan perheen osalta, iski vasten.
perinteinen savimaja
Käsityön merkityksellisyys elämälle ja sen jatkumiselle
on läsnä päivittäin. Erilaisten käsityönä valmistettujen astioiden ja korujen
myynti takaa monille etiopialaisille perheille lähes jokapäiväisen leivän. Sain
tutustua jo ensimmäisellä matkallani vuosia sitten leskeksi jääneeseen
”Savimummoon”, jonka persoonallisen kädenjäljen omaavat saviastiat koristavat
nyt olohuonettani toimien kynttilänalusina. Joka kerta kynttilät sytyttäessäni
toivon, että ne muutamat maksamani birrit olisivat saaneet moninkertaistua
Savimummon ja hänen kuuden lapsensa pöydässä.
etiopialainen huivi
Käsityöstä on siis moneksi, aina elämän jatkumisen
elinehdoista perheen konkreettiseen suojaamiseen sateelta ja paahteelta. Toisinaan,
esimerkiksi kuurojen nuorten kohdalla, käsityö toimii linkkinä yhteiskuntaan
integroitumisessa. Esimerkiksi Hosainan kuurojenkoulussa opiskellut nuori
nainen on ryhtynyt yrittäjäksi ja avannut pääkaupunkiin, Addis Abebaan, oman
käsityötuotteita myyvän liikkeen. Samoin osa opiskelijoista on perustanut omia
parturi- ja kampaamoliikkeitään ympäri Etiopiaa. Tällaiset konkreettiset
liikahdukset ovat tärkeitä askelia niin käsityön kuin kuurojen aseman
paranemisen kannalta, sillä vanhoilliset ajatukset kuuron lapsen syntymisestä
perheeseen rangaistuksena vanhempien synneistä, ovat edelleen arkipäiväisesti
vallalla ympäri maan.
Siemaillessani suolalla maustettua kahvia ja
sokeripopcorneja pimeässä Afrikan illassa huomaan, miten nurinkurisesti asiat
voivatkaan olla. Köyhyyden ja haasteellisen elämän yhtälö näyttäisi ratkeavan
elämäniloksi ja omastaan antamiseksi. Tämä voidaan vielä korottaa toiseen
potenssiin tarvitsematta lainkaan liioitella. Sen sijaan yltäkylläisyydestä ja
kaiken saamisesta näyttäisi seuraavan itsekkyyttä ja pahaa oloa. Jos olisi
mahdollista yhdistää molemmista yhtälöistä vain niiden parhaat puolet, luulisi laskimen vilkkuvan ratkaisun sijaan erroria.
käsin tehtyjä korua, kuva Susanna Österlund
Kotitalon nurkalla huutaa hyeena. Nappaan savikulhosta
viimeiset sokeripopcornit.
Olen saanut löytää jotain, mikä päällisin puolin on kuin
kotimainen popcorn, tuttu ja turvallinen, mutta pieni, toisinaan sokerinen
vivahde tekee sen olemassaolosta jotain täydellisen erilaista. Erilaista, ja
silti niin sopivasti oikeanlaista.
Suomeen syntyminen on lottovoitto, ja sieltä lähteminen
iso mahdollisuus. 
Sinianna Sinervo
Kirjoittaja opiskelee luokanopettajaksi Tampereen yliopiston Kasvatustieteiden yksikössä erikoistumisaineenaan käsityö (tekstiili) eikä hän tiettävästi ole sukua Pirjo Sinervolle.

Käsityö vie asiasta toiseen ja ympäri maailman

Ihmettelin minkähänlaista mahtaa olla Bosnian crochet eli bosnialainen virkkaus, kun tuo termi tuli sattumalta vastaan. No sehän oli helppo selvittää verkosta! kyseessä on Dutch knitting, Shepherd’s knitting (Iso-Britannia), pjoning (Norja), smygmaskvirkning tai påtning (Ruotsi), gobelinstitch (Tanska), or schaapherderssteek (Hollanti). Tai siis slip stitch technique (engl.) eli piilosilmukkavirkkaus.

Jos en ymmärtäisi vielä noista nimityksistä, mistä on kysymys, kuvat kertovat ainakin selvää kieltään. Vai kertovatko? Google-haulla ”bosnian crochet” löytyi 7840 tulosta. Ja vastaavalla kuvahaulla 1820 kuvalöydöstä.

Nyt kun tiedän, mitä bosnialainen virkkaus on, osaan erottaa sitä esittävät kuvat kaikesta muusta mitä kuvahakuun osui. Tulipa kuitenkin tässäkin mieleen, miten helposti harhaankin voisi joutua, jos ei ole pohjatietoja eikä ole riittävän kriittinen sen suhteen mitä eteensä saa.

Ei ole kuin muutama vuosi siitä, kun en vielä tunnistanut piilosilmukkavirkkausta. Olin ostanut lapaset Kustavin kädentaitajien myymälästä ja luulin, että ne oli tehty neulomalla. Silloinkin kyllä olin ihmeissäni, kun ”neulos” oli minulle tuntematon… Kuin yllättäen selvisi mikä kyseessä oli: Käspaikan kurssilla Savonlinnassa Taina Karttunen teki aiheestajutun silloiseen Käspaikkaan eli nykyiseen Punomoon.  

Mutta matkani verkossa jatkui edelleen bosnian crochet hakutulosten parissa. Vastaan tuli taas kiinnostava sivu, jossa ilmiselvää suomalaisasiaa, Korsnäsin villapaita!  http://www.tapestrycrochet.com/blog/?cat=7 ja tekstissä lukee ”The sweater below was “Knitted / crocheted at Marketta Luutonen’s first
workshop in Vasa in the 80’s. This traditional sweater was made for men
in the 19th century, in the 20th and 21st also for women. Nowadays they
are often changed into cardigans. Note that the tapestry crochet is
worked in the back loop.”
Löysin siis kirjovirkkauksen, englanniksi Tapestry crochet. Sitten avasin tuolta sivulta Tapestry crochet -linkin ja päädyin Wikipediaan. Ja kas ihmettä, taas tuli suomalaisuus vastaan. 

Olin jo lopettelemassa matkaani, kun vielä sattumalta päätinkin katsoa, mikä paikka tuo oikein on, missä Korsnäsin paita näkyi. Sivuston etusivulta löytyi taas tuttua juttua: Vain jokunen viikko sitten olin tilannut siellä näkyvän Carol Nortonin kirjan Tapestry Crochet…

Kirjovirkatut päähineet, Maija Ranta-Fleen.
Ohjeen kirjovirkkaukseen

Olin kirjoittanut tätä juttua tuohon pipokuvaan asti, mutta sitten homma jäi sivuun ja ajattelin että julkaisen paremmalla ajalla.  Parempi aika kohtasi nyt, kun Punomon FB-ryhmässä eräs jäsen kyseli kuvan kera millähän tekniikalla hänen mumminsa aikanaan tekemät lapaset on tehty. Kyseessä oli piilosilmukkavirkkaus, tarkemmin vielä piilosilmukkakirjovirkkaus, ei epäilystäkään! Tässä kyseinen kuva:

FB-ryhmässä oikea tieto löytyi melkein heti – onhan siellä mukana myös alan ammattilaisia, mm. käsityönopettajia. Silti pohdinta oli vielä vastauksen löydyttyäkin vilkasta, tähän tapaan:

  •  Olisko tehty äimäneulalla?
  •  Miten tuollaisen kuvion saa neulalla
    aikaiseksi..?
  • Ne on virkattu piilosilmukoilla.
  • Ei oo virkatut, kinnasneulalla. Tekniikka
    hukassa.
  • Toi ensimmäinen kuva on tehty ihan virkkaamalla.
    Olen joskus virkannut noita. Ohje voisi löytyä ihan revontulilapanen nimellä.
  • Tämä ei ole kinnasneulatekniikkaa.
    Revontulitossut aikanaan oli tällä tekniikalla virkattu.
  • Revontulilapaset virkkaamalla.

  • Ei oo virkattu, ei. Mun äiti on nähnyt, että
    kinnasneulalla tehty.

  • On voinut nähdä kinnasneulankin, mutta tämä on
    ehdottomasti virkattu.

  • Minustakin näyttää virkatulta, kiinteitä ketjusilmukoita
    ja molemmat reunat aina koukulle

  • Mun äiti teki noita kans. Ja kahta lankaa
    vaihdellaan
  • Molemmat reunat ottaen tulee hiukan erilaista.
  • Ei ole kinnasneulatekniikalla tehty, tiedän
    koska olen itse tehnyt kinnasneulalla.
  • Värikuvio ja nurja puoli paljastavat, että
    alkuperäiset ovat virkatut (kiinteillä silmukoilla tai mahdollisesti
    piilosilmukoilla). Kinnasneulatekniikalla on helppo tehdä raitoja, mutta
    tuollainen ”revontulikuvio” on kamalan työläs, kun saa olla koko ajan
    vaihtamassa lankaa neulaan. Neulakinnaspinnassa on myöskin struktuurissa
    selkeämmät poikkiraidat.
  • Valokuvasta ei ihan selviä, mutta peukalon
    kavennus näyttäisi siltä kuin lapaset olisi tehty ranteesta sormiin päin,
    kinnasneulalla on tavallisempaa aloittaa sormenpäistä ja tehdä sieltä kohti
    rannetta.

  • Kuvion ja pinnan luonteenomaisuuden pohjalta
    annan ääneni virkatuille.

  • Piilosilmuikoitapa tietysti! 40:ssä vuodessa
    ”vähän” muisti pätkii!

  • Äiti muistelisi, että nimenomaan kärjestä noi on
    aloitettu
  • Kärki ei oo samanlainen kun tossa M:n
    laittamassa linkissä.

  • Virkkaa piilosilmukkalapaset http://teeitse.punomo.fi/cat/virkkaus/lapaset/piilosilmukkalapaset.html

  • Täälläpäin noita vanttuita kutsutaan
    revontulivirkkaukseksi ja ne on aloitettu ranteesta.
  • Piilosilmukoilla on nuo tehty. Jos tekee
    kahdella värillä kerrokset vuorotellen, niin lopputulos näyttää tältä.

    Tekstiliiopettaja Katja Purmosen piilosilmukkalapaset on virkattu kahdella värillä vuorokerroksin.
  • Eikös ylin malli ole revontulivirkkausta? Itse
    olen kokeilemassa samaa… ai, joo, tuossa mainittiinkin…
  • Äimäneula ja kinnasneula ovat kaksi eri asiaa.
    Äimä on kaareva neula, jolla käytettiin esim. hevosen valjaiden paikkaamisessa.

    Äimä: iso särmikäs (nahkanompelu)neula, äimäneula. (arkikieltä) hölmistynyt, äimistynyt, ällistynyt, hämmästynyt. esim. Oli
    uutisesta aivan äimänä, äimän käkenä. Meni äimäksi.

  • Juu, piilosilmukoilla on aloittajan laittaman
    kuvan kintaat tehty. Kinnasneulalla tulee erilaista jälkeä.
  •  Hitsi… tein joskus nuorena noita
    kinnaslapasia, mitä tuossa eka kuvassa on… tuli tosi lämpimiä, kun kahdella
    värillä tehtiin. En vaan enää muista tekniikkaa, erilainen kuin virkkuukoukku
    taisi olla, muistaakseni siihen kerättiin niitä silmukoita enemmän koukulle…
    en oo varma… nyt tuli mieleen sana ”koukkuaminen”…
  • Virkatut ovat nuo lapaset. Kinnasneulallakin
    olen tehnyt lapasia, ja tulos on erilainenkuin tuo. Tuolla edelllä onkin kuvan
    ns. lapintossuista, jotka olivat 70-80 luvulla suosittuja tossuja.
    Kirjovirkkaukseksi sanottiin tuota tekniikkaa.

  • Käykääpä googlettamassa sana kirjovirkkaus ja
    vaikkapa katsokaa Villavirta linkkiä tai kirjovirkkaus ja kuvahaku päälle, niin
    hienoja malleja tulee esiin.
  • Bosnian crochet -haulla löytyy vaikka mitä netistä
    ja Pinterestistä

Bosnian Chochet oli FB-ryhmässä viimeisin tieto, siis se sama mistä minun virkkausmatkani alkoi.

Lopuksi pohdintaa
Kuuluuko yleisisvistykseen erilaisten käsityötekniikoiden tunnistaminen? Vai onko se vain ammattikieltä, kenties mukaan lukien vankkojen harrastajien joukko?

Äkkiseltään tulee aikakin mieleen, että kuka tahansa kirjoittaakin käsityöhön liittyvistä asioista tai kääntää tekstejä kielestä toiseen, niin hänen tulee kyllä varmistua oikeista termeistä. Vaan sittenpähän on vielä se ongelma keneltä varmistat, asiantuntijoitakin on moneen lähtöön. Ja jos nyt alkajaisiksi ainakin ompeleminen ja neulominen erotettaisiin toisistaan esimerkiksi kaunokirjallisuuden käännöksissä!

Ja mitä tulee yleissivistykseen, siihen mitä peruskoulussakin rakennetaan, siihen kuuluu minusta ainakin se, että tunnistaisi oikean käsityön teollisesta tuotteesta. Osaisi edes epälllä käsityön aitoutta. Maailmanmatkoillakin.

VERKKO-OPPIMATERIAALIN TEKIJÄ JA KÄYTTÄJÄ VALINTOJEN EDESSÄ

Otsakkeen lainasin Käspaikka-tohtori Tarja Krögeriltä. Aiheesta löytää enemmän Punomon sisältöjä selaamalla. 

Punomolla tarkoitan Käspaikkaa ja Käsityön TietoBoxia – rakkaalla lapsella on monta nimeä. Lapsi on varttunut jo aikuiseksi ja muuttanut pois kotoa. Syntymäpaikka vuonna 1996 oli Turun koululaitoksen Tietokone Opetuksessa – TOP-keskuksen palvelin. Sinne alkoi kertyä opettajien tuottamaa aineistoa eräänlaisena sivutuotteena työnantajan kustantamissa tietotekniikan opetuskäytön täydennyskoulutuksissa ja niiden ylikin. 

Käsityön, erityisesti tekstiilityön opettajat, tutkijat ja alan opiskelijat, ovat tuottoisaa joukkoa. Kuvaan kuuluu, että he tuntevat muitakin vempaimia kuin tietokoneen. Esimerkiksi Anne-Mari Marjamäki on jo toukokuussa 2000 tehnyt oppimateriaalin kirjontakoneen käytöstä. Siinä oppilasta perehdytetään painamaan ompelukoneen enteriä työnsä eri vaiheissa sekä tallentamaan suunnitelmansa myöhempää käyttöä varten. 

Kaikki palvelimelle tuotettu käsityön oppimateriaali on asiantuntevaa ja korkeatasoista: itselle tehtyä, mutta muillekin samalla vaivalla jaettavissa. Tekijänoikeudet ovat alusta asti olleet yhteisön omaksuman käytännön mukaisesti jokaisella tekijällä itsellään, ”cee cee zero” -lisenssin periaatteen mukaisesti. (Creative Commons on tätä kirjoitettaessa vielä suomentamatta, vaikka sen piti tapahtua viime juhannukseen mennessä.) Käsityön opettajat omivat sosiaalisen mediankin jo ennen kuin nimeä oli keksitty.

SANOISTA TEKOIHIN 

Verkko-oppimateriaalin ”kulta-aikana”, mm. Opetushallituksen Virtuaalikoulu-hankkeissa,  luotiin valtavat määrät oppimateriaalisisältöä, joka on pääosin hävinnyt taivaan tuuliin, tai sanotaan bittiavaruuteen, yliopistojen ym. julkisten tahojen palvelimilta.

Enää eivät opettajat pääse osallistumaan työnantajien järjestämään koulutukseen siinä määrin kuin tietokoneen ensihuuman vallitessa. Kuitenkin samaan aikaan haikaillaan yhä, esimerkiksi matemaattisten aineiden opetuksen parissa, johon minäkin katson löyhästi kuuluvani, että huokeaa ja käyttökelpoista oppimateriaalia voitaisiin tuottaa verkkoon itse. Ikään kuin sitä verkkomateriaalia ei olisi voitu valmistaa jo vuosia sitten eikä vain puhuttaisi sen tarpeellisuudesta.

Käsityön opettajien lisäksi sanoista tekoihin ryhtyivät venäjän ja ranskan opettajat, joilla onkin käyttökelpoista sisältöä opetuksen tarpeisiin koulussa jaettavaksi ja oppilaille kotiin vietäväksi ilman reppua.  

LINKKI POIKKI JA VÄLILLÄ IHAN ÖÖNÄ! 

Verkko-oppimateriaalin tekijät linkittävät sivuiltaan usein muuallekin tukeakseen oppijan monipuolista tiedonsaantia ja näin irtaannutaan perinteisestä oppikirjasidonnaisuudesta. 

Palvelimelta ulos tehdyt linkit ovat kuitenkin harmillisen epäkiitollisia, koska ne lakkaavat herkimmin toimimasta.

Lähestyn tässä verkko-oppimateriaalin klaavapuolta: sisällöt vaativat ylläpitoa,  materiaaleja on huollettava jatkuvasti ja ne on pidettävä luotettavina ja käyttäjiä houkuttelevina. 
Toimimattomuus ja virheet eivät houkuttele. Vähän sama kuin Vanha Rauma -maailmanperintökohde pidetään asuttuna, jotta se säilyisi hyvässä kunnossa. Me asumme Punomossa Pirjo Sinervon kanssa. – Hän minut yllytti kirjoittamaan tämän, etten vain kotona kehuisi, kuinka hienoja materiaaleja käyn läpi! Kirkastelen niitä, ikään kuin pöytähopeita! 

Suomen kieli on altis ajoittaiselle eroosiolle verkossa, johtuen skandimerkeistä. Sen lisäksi lukuisa joukko erinäisiä it-alan ammattilaisia siirtelee tiedostoja taitamattomasti palvelimen sisällä, jolloin suhteelliset kuvien ja linkkitekstien osoitukset menevät sijoiltaan, ja ne on asetettava paikoilleen käsin, yksi kerrallaan. Tuhansien tiedostojen viidakossa metsästelen vikoja kuin verkonpaikkaaja, enkä soisi löytäväni, mutta kuitenkin löytyy aina tietyn aikakauden materiaaleista varsin paljon työtä. 
Kun ö on muuttunut ä:ksi, ei käsityä kuulosta hyvältä, vaikka turkulaisittain menetteleekin. Oppilastäitäkin on pitänyt palauttaa… Pahinta on, jos ä, ö ja å ovat kokonaan jonkun koodikäytännön muutoksen myötä poistuneet näkyvistä. Ruotsin sanoja pitää sitten hakea Käspaikan sanakirjasta. Esimerkiksi loimi on ränning, eikä muualta kuintuosta  sanakirjasta selvinnytkään, että sanasta ’r nning’ puuttui ä-kirjain välistä. 

HAKEVA LÖYTÄÄ 

Punomo/teeitse -sivuston hakutoiminnot ovat nyt paranemassa luokittelun ja siihen pohjaavan tietokantajärjestelmän ansiosta. Kiitokset luokittelusta kuuluvat kolmikolle Tarja Kröger, Helena Mantere ja Pirjo Sinervo. Googlekin tuli apuun kuvallisena työkaluna. 

RAHAPULAAN RATKAISU OPPILAITOSLISENSSISTÄ? 

Eräässä Opetushallituksen tilaisuudessa kerroin Käspaikkaa ja muitakin hankkeitamme tukeneen Ella Kiesin seurassa, että TOP-keskuksen lippulaivaksi noussut Käspaikka voisi jatkaa kaupallisella pohjalla, kun muu tuki loppuu ja henkilöt vaihtuvat. Kun opettajien tuottama opetuksen sisältö on siirtynyt verkkoon, sen jatkuvuus vaatii ylläpitoa, työtä ja käyttöpääomaa.

Ratkaisu ylläpidon rahoittamiselle on muutama kymppi vuodessa koululta käyttöoikeuslienssimaksua ja se takaa, että oppiaineittain katsoen laajin, laadukas ja moderni, opettajiensa näköinen materiaali myös säilyy käyttökelpoisena. 

Verkko-oppimateriaalin tekijä ja käyttäjä on valintojen edessä – yksi ja sama taho tässä tapauksessa – ja ympäristö säilyy avoimena luodakseen uutta. 

Minä vain tuunaan, duunaan… 

Turkka Sinervo

Suomen käsityön museossa Käsityö elämässä –juhlavuoden näyttely 15.6.-8.12.2013

Suomen käsityö museo Jyväskylässä on yksi maamme 17:sta erikoismuseosta. Museo on hieno vierailukohde ja nähtävää riittää useammallekin visiitille niin perusnäyttelyiden kuin vaihtuvienkin näyttelyiden merkeissä.

Kuluvan käsityön juhlavuoden 2013 kohokohtana on värikäs Käsityö elämässä –näyttely 15.6.-8.12.2013. Juhlanäyttelyyn liittyy myös
tapahtumia, työpajoja ja retkiä.

”Näyttelyn ovat tuottaneet Suomen käsityön museo ja Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry yhdessä 20
alueellisen käsi- ja taideteollisuusyhdistyksen kanssa. Osa käsi- ja taideteollisuusyhdistyksistä esittäytyy
myös Aulagallerian ja Näytönpaikan näyttelyissä.
Koko juhlavuoden teemana on kestävä käsityö, jonka hengessä osa näyttelyrakenteista on toimintansa
lopettaneen paperitehtaan kalusteita. Rakenteiden tuunaamiseen on osallistunut suuri joukko kädentaitajia
mm. Taitokeskus Aiviasta, Voimalaitos – Nuorten Taitopajalta sekä satoja tilkkuilijoita ympäri
Suomen ompelemalla viirejä museon ulkopuolelle.

Kaksitoista eri tavoin käsityöhön sidoksissa
olevaa henkilöä on lupautunut kirjoittamaan oman näkemyksensä tämän hetken käsityöstä.
Näyttelyn ilmeestä vastaavat Anne Saarikoski ja Riina Toikko. Graafisesta ilmeestä vastaa Villakas – Tiina Leino.”

Iloksesi voin kertoa, että olemme juuri sopineet Suomen käsityömuseon ja Punomon yhteistyön käynnistämisestä. Se tulee olemaan ainakin tiedotusta, mutta varmaan muutakin keksimme yhdessä. Jo tulevana syksynä järjestämme museon tiloissa Punomon punonta -kurssin.

Olin mukana juhlanäyttelyn avajaisissa 

…ja tässä muutama satunnaisotos, joita näppäilin runsaslukuisen vierasjoukon päiden välistä:

Näyttelyssä on töitä Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry:n alueyhdistyksistä ympäri maata.
 

Näyttelyn avajaisissa 15.6. oli museo täynnä väkeä. Kuvassa etualalla museonjohtaja
Simo Kotilainen.

Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry:n puheenvuoron käytti toiminnanjohtaja Marketta Luutonen

 Teksti ja kuvat: Pirjo Sinervo

Onko kakun tekeminen käsityötä?

Suomen käsityön museo on valinnut vuoden käsityöläiseksi kakkutaiteilija Emma Iivanaisen. Aihe on herättänyt runsaasti keskustelua Käsityö verkossa FB-ryhmässä. Voiko vuoden käsityöläinen olla kakkutaiteilija?

Aihe innosti Seija Kojonkoski-Rännäliä niin, että hän kirjoitti aiheesta Säikeisiin oman puheenvuoronsa. Jos aihe saa näppäimistösi laulamaan, tarjoa juttua Säikeisiin (mcollanus ät gmail.com). Kannattaa myös tutustua Emma Iivanaisen blogiin ”Painted by Cakes” niin
pääsee paremmin jyvälle millaisesta käsityöläisyydestä on kyse sekä Jyväskylän käsityön museon blogissa oleviin valintaperusteisiin.

Alla Seijan juttu. Voit myös tulostaa pdf-version.

”Kakun tekeminen on teoreettisesti ajatellen käsityötä
Howard Risattin (2007) mukaan. Se tehdään
käsin
ja käsityövälinein, siinä
muokataan konkreettista materiaalia (pääasiassa
luonnonmateriaalia), siinä tarvitaan manuaalisia teknisiä
taitoja
ja siinä yhdistyy teoreettinen, abstrakti
ajattelu
ja tietäminen käytännön tekemiseen
ja tuottamiseen luovalla tavalla eli se on Aristelen poièsis-
termin alueelle kuuluvaa toimintaa.

Pään, sydämen ja käden
parhaiden kykyjen yhdistyminen taitavana tekemisenä onkin monen
tutkijan mielestä käsityön tunnusomaisin piirre (ks.
mm. Richard Sennett 2008, Chritopher Frayling 2011, David Gauntlett
2011). Suomessa asian oivalsi jo Uno Cygnaeus (1810 – 1888).
Kansakoulun perustajana hän otti käsityön koulun
yhdeksi oppiaineeksi perustellen sitä käytännöllisten
syiden lisäksi sen yleissitävyydellä ja ihmisluontoa
kehittävillä ominaisuuksilla. Myös myöhemmässä
suomalaisessa tutkimuksessa on tuotu esiin käsityön
tekijäänsä monipuolisesti kehittävä luonne.
Käsityön taitokimppuun kun kuuluu niin monta kaunista
kukkasta, sekä ihmisen luovuuteen ja älyllisyyteen että
hänen ruumiillisuuteensa ja liikkuvuuteensa perustuvia taitoja
(ks. mm. Kojonkoski-Rännäli 1995).
Hannah Arendtin teorian mukaan (2002/1958)
voitaisiin sanoa, että leipomistuotteelta puuttuu kestävyys,
jonka Arendt näkee kuuluvan valmistettujen eli
käsityöläismäisesti tehtyjen esineiden
piirteisiin. Kakku ei siis ole käsityötä, koska se ei
ole kestävä. Arendt liittää kestävien
tuotteiden tekemisen teollisuusyhteiskunnassa välttämättömänä
pidettyyn kuluttamisen ilmiöön. Kulutusyhteiskunnassa
tuotteiden kestävyys on pikemminkin haitallinen kuin hyvä
asia, sillä tuotteiden nopea kuluminen ja kierto pitää
yllä tuotannon rattaita ja samalla myös taloudellista
kasvua. Näin käsityöllinen valmistaminen jää
teollisuusyhteiskunnassa paitsioon.
Ollakseen hyvä kakku on sen maistuttava hyvältä.
Vaikka kakun tekemistä pidettäisiinkin käsityönä,
on kuitenkin myönnettävä, että tekemisen
tuotteen, kakun, kuluttaminen ja vieläpä melko nopea
kuluttaminen, on tekemisen yksi tavoite. Muutenhan tuote ennättäisi
pilaantua käyttökelvottomaksi. Silloin sen arvo myös
taideteoksena on menetetty. Ikuistettuna valokuvaan tai kakun
`muotokuvaksi`maalattuna se voisi jatkaa elämäänsä
taideteoksena. Mutta myös silloin eräs kakun tärkeimmistä
ominaisuuksista, herkullinen maku, puuttuisi teoksesta. Makuaistin
alueelle kuuluvia elämyksiä ei tiettävästi vielä
kyetä saavuttamaan muuten kuin kohdetta maistamalla. Kakku ei
siis aidosti voi olla taideteos. Jos kakun tekemistä kuitenkin
pidetään taiteena, liikutaan siinä aivan ilmeisesti
taiteen ja viihteen rajoilla. Kakkutaide on viihdyttävää
taidetta. Taide on aina ollut nopeasti muuttuva ja laajeneva ilmiö,
joten sen piirissä kakkutaide ei ehkä herätä
paljon kysymyksiä.
Perinteitä arvostavan ja hitaammin muuttuvan
käsityöläisyyden piirissä `kakkukäsityö`
ymmärrettävästi hämmentää mieltä.
Tarkemmin ajatellen, käsityökulttuurin nyky-ilmiöihin
se ehkä kuitenkin kuuluu sikäli, että siinä on
kysymyksessä nautinnolliseen viihtymiseen liittyvä tuote,
herkullinen kakku. Käsityön tekeminen on viime vuosina
nimittäin laajentunut perinteisestä, hyödylliseksi
koetusta tuottamisesta voimakkaasti viihteellisyyden ja
leikinomaisuuden suuntaan (esimerkiksi teeseitse-kulttuuri, DIY).
Laajentumista on tapahtunut myös käsityötuotteiden
avulla yleisiin ja yhteisiin asioihin vaikuttamisen suuntaan.
Käsityöaktivismi, kuten neulegraffitit, on todiste tästä.
Myös virkeä suomalainen käsityötutkimus on jo
tarttunut näihin ilmiöihin. Kyseisiä aiheita
käsittelevät tutkimuksissaan mm. Miia Collanus
Helsingin yliopistossa ja Marie Koch Åbo Akademissa.
Nämä uudet käsityön muodot
kyseenalaistavat monia käsityöhön liitettyjä
näkemyksiä. Onko käsityötuote/teos aina kovin
kestävä, jos se on graffiti? Toteutuuko käsityöläisyyteen
vahvasti liitetty hyvin-tekemisen-halu (esim. Sennett 2008) ja
tuotteen/teoksen korkea laatu aina DYI-kulttuurin piirissä
tehdyssä käsityössä? Entä onko leikinomainen
ja mielihyvään tähtäävä käsityö
aina ekologista toimintaa, jollaisena käsityötä
yleensä lähtökohtaisesti pidetään (esim.
Luutonen 2012)?
Aikojen saatossa käsityöstä on aina
noussut esiin uusia arvokkaita ominaisuuksia. Agraarikulttuurin
aikaan jonkunlainen käsityötaito oli välttämätön
jokaiselle elämässä pärjäämisen
kannalta. Työnä se oli useimmiten rankkaa raatamista.
Teollinen vallankumous nosti esiin käsityön merkityksen
käytännöllisesti ja esteettisesti laadukkaan
elinympäristömme kannalta. Syntyi mm. Arts and
Crafts-liike, joka nosti käsityön arvostuksen korkealle.
Mutta käsityöläisyys,
käsin kaiken tarvitsemansa itse tekeminen ja siihen tarvittava
taito, sai myös epärealistista hohtoa ja historiallisiin
tosiasioihin perustumatonta ihailua osakseen. Tekninen kehitys
näyttäytyi kaiken kauniin ja hyvän vihollisena.
Siellä missä
teollistumenen alkoi varhain ja ´vanhasta hyvästä
ajasta´ ei enää ole ollut todistajia, jotka olisivat
itse kokeneet käsityöläisyyden agraarikulttuurissa,
oli vaikea luopua romanttisesta ja nostalgisesta suhtautumisesta
entiseen tuottamistapaan. Näin tapahtui esim. Englannissa,
maassa joka ensimmäisten joukossa kävi läpi
teollistumisen trauman ja oli mallina kaikille muille, mutta ei
koskaan todella teollistunut kulttuurisesti (Fraylingin 2011).

Teollisuusyhteiskunnassa käsityö ajautui
kaikesta huolimatta kodin piiriin harrastukseksi. Sen
kasvatuksellinen arvo sekä sen merkitys ihmisen henkisen
tasapainon ja terveyden kannalta alkoi kuitenkin hiljalleen avautua
alan tutkijoille. Ja jälkiteollisessa yhteiskunnassa vihdoin ero
tuottavasta työstä vapautti käsityön kulttuurin
osa-alueeksi. Nykyisin käsityön tekeminen ”vakavasti
otettavana vapaa-aikana” (Leadbeater, Miller 2004) sisältää
opiskelua, harjoittelua, työn tulosten arviointia, uhrauksia ja
sitkeää, joskus tuskallistakin itsensä ylittämistä.
Samalla se on hyvin palkitsevaa. Yhä useammat ihmiset
nyky-yhteiskunnassa omistautuvat tälle harrastukselleen tärkeänä
vastapainona työelämälle. He ovat Pro-Am-ihmisiä
(professional amateurism), tekemiseensä omistautuneita ja usein
hyvin verkostoituneita harrastajia, jotka tekevät vähin
resurssein ja kustannustehokkaasti harrastuksenaan työtä,
joka vastaa laadultaan korkeatasoista ammattalaistyötä
(Leadbeater, Miller 2004). Monet luopuvat
palkkatyöstään ja tekevät harrastuksestaan
itselleen myös leipätyön, vaikka se tarkoittaa usein
monista taloudellisista eduista luopumista. Tietoyhteiskunnassa tämä
laadukkaita tuloksia tuottava tekemisen tapa on alkanut kiinnostaa
monia. Jopa työelämä on alkanut haikailla
käsityöläismäisestä tekemisen tavasta uutta
potkua innovatiiviseen tuottamistoimintaansa (ks esim. Vähämäki
2011).
Käsityön muutoksia kannattaa seurata tarkalla
silmällä ja avaralla mielellä, niin kuin Käspaikka
– Käsityö verkossa FB-sivuilla nyt tapahtuu.”
Kirjallisuutta
Arendt,
H
. 2002. Vita activa. Ihmisenä olemisen ehdot. Toimitustyö
ja käännöstyön ohjaus Riitta
Oittinen. Englanninkielinen
alkuteos The Human Condition. 1958. Jyväskylä:
Vastapaino.
Frayling, C. 2011. On
Craftsmanship. Towards a new Bauhaus. London: Oberon Books.
Gauntlett, D. 2012. Making is
Connecting. The social meaning of creavity, from DIY and knitting to
YouTube and Web 2,0. Cambridge, Malden: Polity Press.
Kojonkoski-Rännäli,
S
. 1995. Ajatus käsissämme. Käsityön
käsitteen merkityssisällön analyysi. Turun yliopiston
julkaisuja. Sarja C. Osa 109.
Leadbeater,
C., Miller, P
. 2004. The Pro-Am Revolution. How enthusiasts are
changing our economy and society. Demos.
http://www.demos.co.uk/publications/proameconomy
Luettu 25.1.2006
Luutonen,
M.
2012. Käsityö- ja muotoilualan yrittäjä
arvostaa itsenäistä ja luovaa työtä.
Tiedepolitiikka 37 (3), 9 – 14.
Risatti,
H.
2007. A Theory of Craft. Function and Aesthetic Expression. He
University of North Carolina Press.
Sennett, R. 2008. The Craftsman.
New Haven & London: Yale University Press.
Vähämäki, J.
2009. Itsen alistus. Työ, tuotanto ja valta
tietokykykapitalismissa. Keuruu: Like.

Maa kutsuu KäsityöUFOilijoita

Taidon ja käsityön viikko lähestyy. Nyt on aika valmistautua käsityöUFOilemaan! 

KäsityöUFOt lentelevät ensin Helsingissä 8.4. Tarkempaa infoa voi kurkkia FB-sivuilta. Pikkulinnut laulaa, että tiedossa on huikeaa performanssia jättikirjontatyön liepeillä ja UFOmobbi pyörii varta vasten tehdyn musiikin tahdissa. Jännää!
 

Jättikirjonta matkaa  10.4 Tampereen Koskikeskukseen. Saattaapi olla, että Tampere tarjoaa mobbaajille yhtä hyvät rytmit käsityönteon taustalle kuin Helsinki. Tule paikalle katsomaan!

Mobit ovat käsityöalojen yhteistyön tulosta. Mukana Helsingin ja Tampereen yliopistojen opettajaksi opiskelevia, Tekstiiliopettajaliitto ja Tampereen seudun tekstiiliopettajat sekä Taito ry. ja Taito Pirkanmaa.

Käsityö elämässä, Punomo Säikeissä

Vaihtuivathan ne kuoret täällä Säikeissäkin! Muutos on joskus hidasta, mutta liiikkuvuus, hidaskin, on elämää ylläpitävä voima.

Jos jollakulla on mennyt vielä ohi, niin 2013 on todellinen käsityön juhlavuosi. Useat järjestöt täyttävät tänä vuonna 100 vuotta. Aitiopaikka seurata miten eri tavoin valtakunnassa juhlitaan, on sosiaalinen media, FB-ryhmät ja blogit sekä myös perinteisemmät verkkosivut. Surffaa ja osallistu vaikka näiden kautta, jos et pääse paikan päälle. Organisoi myös itse ja levitä sanaa!

Käsityö elämässä -sivusto sekä FB-ryhmä
Tekstiiliopettajaliiton FB-sivu
Taidon ja käsityön viikon FB-sivu

Taidon ja käsityön viikolla 8.-14.4 tapahtuu vaikka mitä. Esimerkiksi UFO flash mobbeja ainakin Helsingissä ja Tampereella. Seuraa viestintää vaikka em. sivuilla, niin saat tietää lisää….

Tekstiiliopettajaliiton (TOL) vuoden teema on ”Tee käsin – voi hyvin”, joka konkretisoituu teemaviikolla ”Opi uusi taito” -tempauksiin kouluilla, oppilaitoksissa ja käsityöpiireissä. Osallistu tai järjestä omasi!

Merkityksellistä tänä vuonna on myös Käspaikka-sivustojen transformaatio Punomo/Tee Itse -sivuksi. Siinä on työtä! Voitte kuvitella. Kovasti uurastetaan kulisseissa, kannattaa seurailla. Jäsenmaksuista saatava tuotto on tosi tärkeää, että saadaan työ hienosti päätökseen ja ylläpito turvattua. Tämä on ollut ja on yhä erittäin hieno verkosto! Ihan ainutlaatuinen jakamisen kulttuuriin ja yhteisöllisyyteen perustuva. Iloitaan siitä!

Maarit ja värin voimaa Valkeakoskella

Kirjoittanut Miia Collanus


Vierailin 19.1.2013 Voipaalan taidekeskuksen upeassa Väriherkkuja luonnosta näyttelyssä Tampereen seudun tekstiiliopettajien kanssa ja tapasin samalla Maarit Humalajärven, jonka 30-vuoden ajan Valkeakoski-opistolla pitämiä kasvivärjäyskursseja näyttely juhlisti.

Uskon, että moni blogin lukijoista tuntee tai vähintäänkin tietää Maaritin, sillä hän on pitkän linjan vaikuttaja käsityöalalla. Opettaja ja taiteilija, joka on vaikuttanut merkittävällä tavalla käsityötaiteen perusopetukseen tässä maassa. Käsityövaikuttajia pitäisi enemmänkin nostaa esiin, kun valtamedia ei vielä ole ymmärtänyt. Ehkä tämä bloggaus pieneltä osin kantaa kortensa kekoon.

Näyttely oli niin lumoava, että halusin kertoa siitä runsain kuvin Punomon blogissa.

kuvassa Maarit esittelee ”ryijynukkamattoa”, joka on ensin leikelty,
sitten värjätty ja lopulta koottu uudeksi. Matto oli sen verran kulunut,
että tekijä paikkaili sitä uusilla ryijynukilla.
tästä näkee, miten paimentolaismatto on valmistettu ja koottu

Maarit on pitänyt kasvivärjäysleirejä 30 vuoden ajan Valkeakoskella ja ne ovat aina olleet todella suosittuja. Sanomattakin selvää, että tulevan kesän kurssi on jo täynnä ja varasijoillakin on tunkua. Opettaja leiriytyy viideksi päiväksi, 30 kurssilaista värjäävät 3 päivää. Jokainen värjää tuo 10 kiloa kasvia ja lisäksi Maarit hommaa erikoisempia värjättäviä. Leiriläiset saavat tuotoksena 38 erilaista väriä, värjäyskansiot sekä jälkiliemet, joista voi värjäillä kotona lisää. Maarit on pitänyt tarkkaa kirjaa värjäysleireillä värjätyistä sekä ilmanaloista. Mikä mieletön aineisto on vuosien aikana syntynyt!

Valkeakoski-opistolla käsityön taiteen perusopetusta opetetaan otsikolla ”Kokeileva käsityöilmaisu”. Maarit on keksinyt termin jo 20 vuotta sitten. Kokeileva käsityöilmaisu on ymmärrettävämpi ja helpommin lähestyttävä kuin ”käsityön taiteen perusopetus”. Se ohjaa jo etukäteen ajattelemaan, että nyt kokeillaan, tutkiskellaan, prosessoidaan – ja tehdään konkreettiseen tuotokseen saakka. Prosessoiminen konkreettiseksi teokseksi tai tuotteekksi on Maaritin mukaan tärkeää. Kokeileva käsityöilmaisu on 3 vuoden opiskelurupeama.

Alla kokeilevan yksi kurssityö, ”Värjää luonnosta” -teemalla tehty tutkielma, jossa tutustuttiin samalla neljään eri käsityötekniikkaan: vapaa konekirjonta, kuvakudos, ryijy ja tilkkumaalaus.

Sommittelua opiskellaan analysoimalla kuvia. Alla olevat kauniit neuleet ovat sommittelutaidosta hyviä esimerkkejä. Ja ovathan kasvivärit myös kiitollisia sommittelijalle, sillä ne käyvät helposti yhteen.

Myös näyttelyn ripustus oli viehättävä. Villapuserot ripustettuna tuoleille neulomaan, hauska idea! Näyttely oli pystytetty tiimityönä: Valkeakoski-opiston tekstiilityön opettajat, opiskelijat sekä Voipaalan taidekeskuksen henkilökuntaa.

Vanhat huonekalut, kuten alla oleva sängyt, sopivat mainiosti nostamaan väriherkut esille. Maaritin opetusmetodeista kertonee jotakin alla olevan kuvan suorakaiteen mallinen musta tyyny. Näitä ”kodin jumalattaren päiväunia” tehtiin kurssitöinä, tehtävänantona ainoastaan ”tee 10 000 kirjontapistoa”. Riittävän spesifiä, mutta riittävän avaraa. Minusta myös hauska artikulaatio, josta saa väännettyä monenmoista merkitystä: 10 000 piston kodin jumalatar.
Toinen herkullinen vuode alla, jonka päällä olevan tyynyn hauskanmuikea, kolmiulotteinen rinkulapinta syntyy kun kirjoo tiiviisti ketjupistoja.
Kangas rupeaa pikkuhiljaa vetämään ryppyyn ja tuloksena on hienoja kraatereita. Tämäkin on hyvä esimerkki siitä, että tehdessä ns. virheet voivat tuottaa jotakin ihan uutta. Kokeileva tarkoittaa siis myös kokeilevaa katsetta eli kykyä nähdä uusin silmin.
Hauskaa pintaa on myös sängyn päällä olevassa pienessä putkityynyssä. Etupistokirjonta voi olla näin rouheaa. Pistot tuovat elävälle, värjätylle pinnalle tulee ihan uutta rytmiä ja eloa. Maaritin mukaan kirjonta avaakin ihan uuden maailman. Tekniikkana se soveltuu  mihin tahansa ja mi voi tehdä ihan millä tahansa langaksi katsottavalla.

Kokeilevan käsityöilmaisun eräs värjäystehtävänanto kuului: ”tutki punaisia kasvinosia”. Alla oleva kansiot ovat kauniita ja huolellisia tutkielmia punaisesta. Kaikki kasveja värjänneethän tietävät, että punaista punaisesta ei saa (paitsi ehkä verihelttaseitikistä) vaan vihertäviähän ne yleensä.
Kansioiden kannet olivat henkäisevän kauniita. Villalankojen lomaan kirjotut ohuet efektilangat tuovat kolmiulotteisuutta, elävyyttä ja rytmiä. Kolmiulotteisuutta saa vaikkapa erilaisilla pistoilla ja nukilla. Työstäminen, työstäminen ja työstäminen, siitä se taitaa mielenkiintoinen ja kaunis syntyä. Ja pätee varmasti myös muilla elämänalueilla.

Erilaisista kirjontapinnoista puheenollen, alla on solmupiston tehty herkän eläväinen tyyny.

Maarit opettaa 16 kurssia vuodessa. Kurssilaisten ikähaitari on 25-77 vuotta, suurin osa on viisikymppisiä naisia. Sama joukkue, joka on muutenkin kulttuurin ahmatteja. Myös muutamia miehiä on ollut, esimerkiksi ne värjäysleireille puita hakkaamaan tulleet, jotka ovat ensin kurkanneet pataan ja lopulta langenneet liemeen. Joskus kursseilla käy samoja ihmisiä uudestaankin.

Valtavan joukkueen Maarit on siis kasvivärjäykseen ja käsityöilmaisuun opastanut. Kysyinkin, eikö tämä jo näy Valkeakosken katukuvassa? Maaritin mukaan voidaan hyvinkin puhua ”Valkeakosken taudista” – jotta näkyy se. Onko siis niin, että jos meille taviskässääjille riittää itse kirjottu, jopa ommeltu, mutta valkeekoskiselle ei tehdasvärjätty riitä? Ja onhan Valkeakoski-opistolla muitankin tekstiilityötä opettavia! Maaritin mukaan erinomainen tiimi.

Ryijy on suosittu tekniikka ja Maaritin mukaan syystäkin. Se on kiitollinen ja sopii monen tasoiselle tekijälle. Kaunista pintaa syntyy melko helposti, työ kulkee kätevästi mukana eikä lopputuloksessa näy ajoittainen työn epätasaisuus.

Hiukan saman henkistä syntyy tupsuista, jotka nousivat kuulemma muutama vuosi sitten suureen suosioon. Erinomaista väriherkkua ja kosketeltavan kutittavaa.

Maarit on myös taiteilija, joka on pitänyt useita näyttelyitä sekä yksin, että ryhmässä. Olenkohan ihan väärässä, mutta aika moni joka päätoimisesti käsityötä opettaa ei toimi lisäksi taiteilijana, jolla on säännöllistä näyttelytoimintaa? Mieleeni tulee vain helsinkiläinen viiden naisen joukko: Leena Jaatinen, Tupu Mentu, Leena Karhu, Kirsti Soukka sekä Tiina Mikkelä. Tuleeko teille mieleen muita?

Alla olevat työt on Maaritin kesällä 2011 Myllysaaren museossa olleesta näyttelystä. Ensimmäisenä konekirjontaa värjätylle sametille.

Nämä on rapean jännittäviä konekirjontatöitä.

Monimateriaalisuudella ja värien käytöllä saa elävää ja kiinnostavaa pintaa. Kyllä tekstiilistä on moneksi!

Alla oleva työ oli visio Afrikan matkalta, josta syntyi tämä värihehku muutamaa vuotta myöhemmin. Tiedättehän, kun niitä ideoita tulee säilöneeksi koko ajan. Näkyjä, unelmia, hetkiä. Niitä työstämällä, rauhassa, hitaasti ja vaikka kiireen lomassa pätkittäin, tekee ihmiselle hyvää. Pitkissä materiaalisen itseilmaisun prosesseissa kiinnittyy itseen ja toisiin. Kasvivärjäyksessä vielä erityisesti maahan, maaperään, paikkaan. Syntyy ihan erityinen tunneside. Siksi käsityö on niin….hyvää tekevää ja antoisaa.
Maaritin lähtökohta kasvivärjäykseen on, no arvaatte varmaan, kokeileva. Kursseilla lähdetään liikkeelle siitä, mihin käyttöön värjäys tulisi ja mitä haluaisi tehdä. Sitten vasta ruvetaan pähkiään, voiko haluttua materiaalia tai tuotetta värjätä, miten värjäys ja mahdollinen mutkikas muoto tai ilme onnistuisi. Kokeillaan!
Tällä metodilla saa selville vaikkapa sen, että talvella kuolleen näköiset kasvirapsakkeet värjäävät oikein hyvin ja alkukesää parempi värjäysaika on itse asiassa syksy. Tai kun kiepauttaa keitetyn kasvimäskin kangaspaketiksi ja antaa muhia kelmun alla, syntyy hauskoja pintoja eikä värejä tarvitse edes höyrykiinnittää. Syntyy paitsi uudenlaista pintaa, myös uusi värjäystekniikka kontaktivärjäys, josta tarkempia ohjeita Väriherkkuja-blogissa.

Alla Maaritin aamulla kontaktivärjäykseen kietaisemaa gerberaa. Minipussiin pääsi keitinliemi ja pikkuruinen lankaerä. Pitäähän sitä testata kaikin tavoin.

Kun kontaktivärjäykseen kietoo mukaan rautanauloja, syntyy tummia sävyjä sekä ruosteen kuluttamaa kangasta.

 Toivon, että juttu sai sinulle lempeän mielen ja sytykkeitä käsityöilmaisuun. 

Maaritille suurkiitos, että jaoit tämän meille.

PS. Maaritilla on myös sama avoimuuden politiikka, kuin Punomossa. Tutustukaa hänen sivustoihinsa:
http://variherkkuja.wordpress.com/,
http://kasityotakadestapitaen.wordpress.com/2012/09/18/vallatonta-virkkausta/


Artikkeli on siirretty Punomon omalle blogialustalle 2016

 

Jatka lukemista ”Maarit ja värin voimaa Valkeakoskella”

Punomo + Käspaikka = Punomo

Vuoden 2013 alusta Käspaikka -verkkosivusto on nyt virallisesti Punomo. Oikeammin Punono Tee-itse, sillä uudessa Punomossa yhdistyvät käsityön verkkokauppa ja käsityöohjeet. Tämä tuo selkeyttä aiempaan.

Uudet verkkosivut aukesivat hieman ennen vuoden vaihdetta ja visuaalinen ilme on HIENO! Samalla on uudistunut myös rakenne, sillä valtavaa vanhaa Käspaikkaa on kategorisoitu pitkin syksyä. Sivustoa kehitetään edelleen.

Koska Käspaikka-verkkosivustoa ei enää ole, myös yhdistyksemme on vaihtamassa nimeään. Uudeksi nimeksi tulee Käsityö verkossa ry. ja toiminta jatkuu samanlaisena. Jäsenmaksuilla ylläpidetään ja kehitetään Punomo Tee-itse -sivua sekä järjestetään erilaista aktiviteettia, jolla pidetään käsityöyhteisö iloisena ja innovatiivisena.

Yhdistyksen puolesta toivotan kaikille käsityöstä tykkääville erinomaista tulevaa vuotta 2013!

Käy tykkäämässä https://www.facebook.com/punomo.fi