Penan Blogi

Peruskoulun opetussuunnitelma uudistuu 2016 ja niin tekee myös Punomo.
Koko Punomon laaja käsityösivusto siirretään WordPress-alustalle. Samalla aktivoidaan ja monipuolistetaan verkkokauppa-konseptia. Se tapahtuu siten, että tarjoamme yrittäjiksi aikoville opiskelijoille ilmaisen verkkokauppapaikan omien tuotteidensa myyntikanavaksi. Osin tämä tapahtuu panostamalla oppilaitosten pitämiin blogeihin.

Sattuneesta syystä olen ajautunut Punomoon, se riittänee syyksi henkilökohtaiseen blogiin. Tulen siinä käsittelemään teknisen työn opetukseen liittyvän elektroniikan ja ohjelmoinnin oppimateriaaleja. Tarkoitus on tuoda uusia ajatuksia ja mahdollisuuksia niin teknisen työn opettajille, kuin muillekin huomisen tekniikasta kiinnostuneille.

Elektroniikan opiskelun yhdistämme ohjelmoinnin opiskeluun, jolloin saamme motivoivan paketin josta on hyvä ponnistaa Internet of Things – Laitteiden Internet -maailmaan. Ties mihin se johtaa.

Nokian koko maailman valloittaneen kännykkäbisneksen pohjatyö tehtiin Salorassa innostuneiden laitekehittäjien harrastuksena jo 1960-luvulla. Kukaan silloin mukana ollut ei osannut aavistaa mitä tuleman pitää.

IoT.

Ja tästä se alkaa.
Haluatko tietää miten tietokone toimii?
Haluatko tietää miten mikroprosessori (CPU) toimii?
Haluatko tietää miten tietokoneen käyttöjärjestelmä toimii?
Haluatko oppia suunnittelemaan ja rakentamaan tietokoneen liitäntäelektroniikkaa?
Haluatko itse koodata tietokoneohjelman, joka lukee kerran tunnissa huoneesi lämpötilan ja ”heittää” tulokset tablettiin tai kännykkääsi?

Laiteläheistä ohjelmointia ja tietokoneiden liitäntäelektroniikkaa
Vuoden 2016 opetussuunnitelmaan tulee mukaan uutena sisältönä ohjelmointi. Punomo laajentaa toimintaansa kattamaan myös ohjelmoinnin yhdistyneenä käsityön tekninen työ-osuuteen. Mukaan otetaan hieman tietokonetekniikkaa, kohtuullisesti oikeaa ohjelmointia ja riittävästi tietokoneen liitäntäelektroniikkaa. Tämä kaikki ”punotaan” perinteisen käsityön viitan alle.

Tietokoneeseen liitettävät toimilaitteet, kuten moottorit ja erilaiset anturit tarvitsevat ns. liitäntäelektroniikkaa, joka rakennetaan oppilaiden kanssa yhdessä teknisen työn tunneilla. Toimilaitteiden ohjaukseen tarvittava ohjelmakoodi kirjoitetaan ohjelmointiopetuksen yhteydessä. Näin koodi saadaan tekemään jotain näyttävää ja hyödyllistä.
Punomon oppimateriaali soveltuu käytettäväksi myös ammattioppilaitoksissa. Ja vaikkapa eläkeläisten vapaa-ajan virikkeeksi.
Rakenteluohjeita ja ohjelmakoodia alkaa ilmestymään Punomon sivuille sitä mukaa kun ehdin päivittämään ko. materiaalejani.

Hommat hoidetaan siis näin:

1. Ohjelmoinnin alkeet Python kielellä.
– ohjelmointityökalut, niiden asentaminen ja käyttö + ohjelmoinnin peruskurssi mallikoodeineen

2. Paikallisverkon rakentaminen RaspberryPi-korttitietokoneen ohjelmointia varten.
– yksi luokkatilaan, toinen työsaliin, kolmas kotinurkkaan

3. Raspberry-korttitietokoneen käyttöönotto.
– Putty, SSH, FileZilla, Geany

4. WWW-palvelin ja HTML-sivujen teko.

– Apachen asennus, web-sivujen teon perusteet

5. Python jatkokurssi.
– funktiot, taulukko

6. Laiteläheinen Python-kursssi.
– RaspberryPi & GPIO (input/output)
– LEDien vilkutus, sähkömoottorien ohjaus, erilaisten antureiden   liittäminen

7. Tietokanta, perusteet.
– MySQL/Nginx-palvelimen asennus ja käyttö, tietokannan perusteet

8. Dynaamisia web-sivuja.
– JavaScript + Node.js

9. Laiteläheinen Python/JavaScript-kurssi.
– RaspberryPi & tabletti-/kännykkä-ohjaus perusteet

10. Päättötyö.
– RaspberryPi Linux-korttitietokone ja laiteohjaus kännykällä ja/tai tablet-koneella.

Kustakin aiheesta ensin lyhyt, kuvitettu, teoreettinen esitys, sitten opittavaan asiaan perusteellisesti kommentoitu mallikoodi ja sen lisäksi harjoituksia. Näillä eväillä netin hyödyntäminen tietotaidon laajentamiseen helpottuu kummasti.
Oppimateriaali ja mallikoodit rakennetaan niin, että edeltävät harjoitukset tekemällä 10-kohdan päättötyö onnistuu yläkoulussa yhtä hyvin kuin eläkeläiskerhossa. Ammattiopistoja unohtamatta.

raspi

Raspberry Pi – pankkikortin kokoinen tietokone.

raspi-2

Jotain tällaista se tulee olemaan, kunhan toimeen tartutaan.